Bodomin Kartano

Bodomjärven rannalla Espoossa sijaitseva Bodomin kartanon ravintola tarjoaa makuelämyksiä ja ikimuistoisia tapahtumia historiallisessa kartanotunnelmassa. Kartanon uniikit tilat mahdollistavat niin yksityistilaisuuksien, kun yritystilaisuuksien järjestämisen upeissa puitteissa, luonnon äärellä. Kartanon makumaailma onkin saanut inspiraationsa ympäröivästä luonnosta, paikallisista toimijoista ja sielua hellivästä tunnelmasta, jota Kartano huokuu.
Selaa kategorioita

Bodomin Kartano ja sen vaiherikas sekä kiehtova tarina alkaa satojen vuosien takaa. Kartano ja sen ympäristö on alun perin toiminut karjatilana, mutta 1900-luvun puolivälissä Bodom siirtyi eri viljojen tuotantoon, sillä karjanpito ei enää kannattanut. Lisäksi Bodomissa on harjoitettu kauppapuutarhatoimintaa kuten kaalin, papujen sekä mansikoiden kasvatusta, nykyisen Master-kentän 1-7 väylien kohdalla.

Kartanon viimeisin omistaja ennen Master Golfia, Gunnar Heimbürger, päätti perustaa golfkentän, jotta Kartanon kauniit maat pääsisivät paremmin hyötykäyttöön. Master Golf Course Oy osti ensimmäiset maat 1980-luvulla ja vuonna 2000 Kartano siirtyi MGC Oy:n omistukseen. Kartanoa ja sen ympäröiviä rakennuksia on kunnostettu useaan otteeseen golfklubille sopivaan tyyliin, unohtamatta kuitenkaan alkuperäistä miljöötä. Kunnioitamme Kartanon historiaa ja tarjoamme entisestään tuttuja palveluita – uudella raikkaalla ja ihastuttavalla otteellamme.

Bodomin Kartanon makuelämyksiä on saatavana erilaisia. Ravintolaan on saatavilla eri arvoisia lahjakortteja, joilla on mahdollista nauttia esimerkiksi suosittuja viikonloppu brunsseja, monipuolisia arkilounaita tai ala carte listan annoksia. Ympäri vuoden auki oleva Bodomin Kartano sopii hyvän ruoan ystäville ja historiallisesta kartanotunnelmasta nauttiville.