Hautalan musiikkihuone

Hautalan Musiikkihuone tuottaa elämyksellisiä musiikkipalveluita laadusta tinkimättä. Hautalan Musiikkihuoneen perustaja Tuomas Hautala on toiminut musiikkialalla opettajana, muusikkona ja säveltäjänä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hautala on tehnyt musiikintekijänä sävellys- ja sovitustöitä monille erilaisille kokoonpanoille, soololauluista aina isoihin viihdeorkesterihin asti. Nykyisin Hautala opettaa mm. Pop & Jazz Konservatoriossa sekä tuottaa musiikillisia elämyksiä Elämyslahjat palveluun kaikkien saataville.
Selaa kategorioita

Hautalan Musiikkihuoneen suosittuja elämyksiä on mm. laulu lahjaksi -elämys, jonka pääteemana on tuottaa henkilökohtainen kappale lahjan saajasta. Ammattimaisesti sävelletty ja sanoitettu kappale tehdään toiveiden ja tarpeiden mukaan. Sisältö mietitään aina yhdessä lahjan saajan kanssa. Elämyslahja sisältää lopuksi nuotin ja demotasoisen äänitteen laulusta. Laulu lahjaksi sopii oikeastaan kenelle tahansa ja siitä jää varmasti kaikille elinikäiset muistot.

Hautalan Musiikkihuoneen muita suosittuja musiikillisia elämyspaketteja ovat itse lauletut, mutta äänitys studiossa nauhoitetut korkean tason uniikit ja henkilökohtaiset kappaleet. Laulu toteutetaan, sävelletään ja sanoitetaan aina ammattilaisen kanssa. Äänitys tapahtuu Helsingissä.

Hautalan Musiikkihuone tarjoaa myös ammattitaitoisesti tuotetun kappaleen live-esittämisen esim. häätilaisuudessa. Henkilökohtaisesti toteutettu kappale mietitään yhdessä ja sävelletään ja sanoitetaan ammattilaisen avulla. Laulu sopii erityisen hyvin lahjaksi esimerkiksi hääparille.