Sky5Media

Sky5Media on uuden sukupolven mainostoimisto, joka tarjoaa kaikille valokuvauspalveluita Lahdessa ja Helsingissä. Sky5Median suosittuihin elämyksiin kuuluu mm. valokuvaus päivänsankarille. Hyvää fiilistä ja hauskoja muistoja kuvien muodossa. Tämä hyväntuulinen elämyslahja soveltuu tilanteeseen kuin tilanteeseen! Valokuvauselämys voi olla päivänsankarin kanssa yhdessä ennakkoon suunniteltu tai se voidaan toteuttaa myös yllätyksenä hänelle. Elämyslahjasta jää muistoksi onnistuneita otoksia. Näitä kuvia voi jakaa vaikkapa sosiaaliseen mediaan tai teettää tauluksi. Elämyslahja sisältää valokuvauksen yhdelle henkilölle. Kuvauksen kohteena toimii yksi päivänsankari, mutta kuvissa voi esiintyä muitakin henkilöitä. Valokuvauselämykseen kannattaa varata aikaa noin 3 tuntia. Kuvaus toteutetaan Lahdessa tai pääkaupunkiseudulla. Valokuvauselämys sopii lahjaksi niin naisille kuin miehillekin, myös kamerakammoisille. Aiempaa kokemusta kameran edessä olemisesta ei tarvita. Kyseessä on oiva lahjaidea esimerkiksi synttärisankarille, ylioppilaalle, vaimolle, ystävälle tai vastavalmistuneelle nuorelle ammattilaiselle.
Selaa kategorioita
Näytetään: 1

Sky5Median muita suosittuja elämyksiä ovat Ilo irti elämästä! -valokuvaus. Anna päivänsankarille ihanat muistot lahjaksi! Aikaisempaa kokemusta ei vaadita. Kuvataan siellä missä tekin, esim. juhlatilaisuuden yhteydessä. Elämys voi olla päivänsankarin yhdessä suunniteltu tai se voi olla myös yllätyksenä hänelle. Elämykseen sisältyy valokuvauksen ideointi ja valokuvaus ammattivalokuvaajan kanssa siellä missä tekin. Koevedokset kuvauksesta (noin 120-150 otosta, joista lahjan saaja valitsee suosikkinsa) sekä 10 kappaletta tulostuslaatuista kuvaa muokattuna. Elämys sopii sekä naisille, että miehille, myös kamerakammoisille. Loistava idea polttareihin! Kyseessä on täydellinen lahja esimerkiksi synttärisankarille, työkaverille, ystävälle.

Sky5Median suosittuja elämyksiä on myös elämäni kohokohta -valokuvaus. Elämyslahja sisältää kuvauksen tilaisuuden yhteydessä. Lisäksi elämys sisältää valokuvauksen ideointia ja valokuvauksen ammattivalokuvaajan kanssa. Lisäksi elämys sisältää koevedokset kuvauksesta (noin 200-300 otosta, joista lahjan saaja valitsee suosikkinsa) sekä 20 kappaletta tulostuslaatuista kuvaa muokattuna Elämys sopii sekä naisille, että miehille, myös kamerakammoisille. Loistava idea polttareihin! Kyseessä on täydellinen lahja esimerkiksi synttärisankarille, työkaverille, ystävälle.