Treebuddy

Treebuddy on interaktiivinen puulahja. Treebuddy tarjoaa täysin aineettomia, kestäviä ja ekologisia lahjaideoita, puukavereita, jotka kasvavat ajan myötä ja auttavat torjumaan ilmastonmuutosta. Treebuddy-puulahja ei vaadi saajaltaan toimenpiteitä, vaan saaja voi seurata puunsa kasvamista suoraan kotisohvalta. Puulahjan saajalle toimitetaan puusta valokuva ja tarkka sijainti. Lisäksi puun kasvamisesta saa päivitystä 1-2 ja viiden vuoden kuluttua istutuksesta. Seitsemällä istutetulla puulla saa myös klubijäsenyyden, jonka kautta pääsee tutustumaan puunistuttajiin etäyhteydellä järjestettävissä kokouksissa aina neljästi vuodessa. Treebuddy-puita istutetaan Tiibetissä, Intiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa.
Selaa kategorioita

Treebuddy on kansainvälinen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Treebuddyn toiminta on aloitettu vuonna 2018. Treebuddy on maailman paras puiden istutus- ja hoitopalvelu, jonka tehtävänä on parantaa planeettaa metsityksen avulla radikaalisti. Jokainen Treebuddyn istuttama puu on geopaikannettu ja paikallisten istuttajien valokuvaama. Treebuddyn mukaan jokaisella puulla on oma tarina ja tätä tarinaa on mahdollisuus seurata. Oman puun luokse on mahdollista jopa lähteä vierailemaan, sillä puu on tarkasti geopaikannettu.

Tehokkain tapa torjua globaalin biologisen monimuotoisuuden vähenemistä ja ilmaston lämpenemistä on istuttaa paljon puita. Puunistutusorganisaatioilla on muutamia perusongelmia, esimerkiksi se, että kukaan ei tiedä paljonko puita on istutettu ja se, että istutettuja puita pitäisi myös hoitaa. Treebuddy ratkaisee kummankin näistä ongelmista. Kaikki Treebuddyn istuttamat puut sijoitetaan globaalille kartalle ja jokainen puu rekisteröidään. Istutetuista puista huolehditaan vahvalla yhteistyöllä paikallisten kanssa.

Elämyslahjojen valikoimasta löytyy Treebuddyn tiibetinpuu sekä seitsemän superpuuta ja klubijäsenyys. Tiibetinpuu eli himalajansetripuu istutetaan viiden kilometrin korkeuteen Himalajalle, Tiibetin ylängöille. Seitsemän superpuuta eli mangrovepuut istutetaan Filippiineillä ja Indonesiassa.