10 parasta polttarielämystä vuonna 2018

Polttarit! Mikä ihana syy kokoontua yhteen vanhojen ystävien kanssa, puuhata erikoisten aktiviteettien parissa ja tehdä pientä kiusaa tulevalle morsiamelle tai sulhaselle.

Kaason ja bestmanin harteille kaatuu vastuu päättää, miten avioituva ystävä polttareitaan viettää. Ohjelman suunnittelu on aina vaikea prosessi, mutta toivottavasti me voimme auttaa päätöksenteossa: Olemme koonneet listalle kymmenen polttari-ideaa, joihin kaikki pääsevät osallistumaan: tästä artikkelista et löydä yhden hengen elämyksiä.

Elämykset eivät ole järjestyksessä, sillä uskomme, että jokainen morsian tai sulhanen haaveilee omanlaisistaan kokemuksista. Tässä ovat parhaat vinkkimme kaikille kaasoille ja bestmaneille:

1. Panssarivaunusafari

Aloitetaan lista ryminällä! Panssarivaunuajelu pursuaa sitä macho-fiilistä, josta moni polttarisankari on haaveillut pikkupojasta tai -tytöstä saakka. Huomaa, että isolla porukalla kaikki eivät välttämättä ehdi tankilla ajamaan, mutta pääsevät vähintäänkin hyppäämään sen kyytiin.

2. Paintball

Värikuulasota on luultavasti yksi suosituimmista polttarielämyksistä, jossa kaikki pääsevät osallistumaan räiskintään. Maastoudu, rynnistä tai hiivi – tyyli on vapaa, mutta tässä lajissa pärjäävät kaikkein nopeimmat ja tarkimmat liipasinsormet. Ottakaa polttarisankarille mukaan hassu hattu helpottamaan tunnistamista taistelun timmellyksessä!

3. Suppailu

Suppaus on vasta hiljattain Suomeen rantautunut rento liikuntamuoto, jossa laudan päällä pysyvät nekin, jotka eivät surffausta tai muita haastavia lautailulajeja harrasta. Suppailu on rauhallista melontaa istuiltaan, polviltaan tai seisaaltaan omien taitojen mukaan – tämä sopii lämpimän kesäpäivän aktiviteetiksi kaikille.

4. Huonepakopelit

Huonepakopeli, pakohuonepeli, escape room, exit room… Modernilla klassikolla on monta nimeä ja fania. Pakopelit ovat saapuneet Suomeen pysyäkseen ja sopivat monenlaiseen tapahtumaan ja tilanteeseen, myös polttareihin. Päivän aloittaminen tiivistunnelmaisella pelirykäisyllä tuo polttariryhmän yhteen ja tarjoaa puheenaihetta koko loppupäivän ajaksi.

5. Panimovierailu

Helsingissä Stadin Panimolla polttariryhmänne pääsee tutustumaan artisaanioluiden valmistukseen ja panimobaariin, jossa tarjoillaan maukkaita huurteisia janoiselle päivänsankarille ja muulle ryhmälle. Täydellinen polttaripäiväidea laadukkaiden oluiden ystäville.

6. Trampoliinipuisto

Rush Finlandin trampoliinipuistossa hyppäätte korkeuksiin valtavalla 2 800 neliömetrin kokoisella leikkikentällä, jossa päästätte sisäisen lapsenne valloilleen. Paikalta löytyy hyppypaikkoja ja haasteita niin aloittelijoille kuin kokeneillekin pomppijoille, joten tämäkin elämys sopii kaikille osallistujille.

7. Karting-ajelu

Karting on klassinen polttarielämys, jossa polttarisankarin ratanopeus laitetaan testiin. Tässä lajissa ei vaadita erityisiä ajotaitoja tai jäämiesmäistä keskittymiskykyä, sillä karting sopii kaikentasoisille kuskeille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mikroautoilla pääsee ajamaan kesäilmalla ulkona ja ympäri vuoden sisäradoilla, joten karting on oiva polttari-idea myös talvihäitä odotellessa.

8. Raakasuklaatyöpaja

Nam! Mikäli polttarisankarinne on käsitöitä rakastava herkkusuu, voit nyt lopettaa sopivan elämyksen etsimisen. Terveelliset raakasuklaat tarjoavat paremman vaihtoehdon lisäainepitoisille makeisille, varsinkin kun suklaat on tehty yhdessä polttariseurueen kanssa. Jos raakasuklaa on jo tuttu juttu, katso myös vaihtoehtoiset raakakakkutyöpajat.

9. Kiipeily

Kiipeily on listamme vaativin aktiviteetti, joka sopii erityisesti uusista liikuntaelämyksistä kiinnostuneille polttariporukoille. Kiipeilymahdollisuuksia löytyy ympäri Suomen niin ulkona kuin sisätiloissakin, joten tämä sopii mainiosti ympärivuotiseksi aktiviteetiksi. Erityisesti sisäkiipeilyhalleista löytyy sopivia nousuja kaikentasoisille kiipeilijöille.

10. Kuplafutis

Listamme päättää hullunkurisin suosituksemme, jossa lähikontakti ja taklaukset ovat väistämättömiä. Tavallinen jalkapallokin on hauskaa puuhaa, mutta kun pelaajien päälle puetaan vielä jättimäiset kuplat, ovat koomiset tilanteet väistämättömiä. Tätä lajia voi harrastaa niin futiskentällä, takapihan nurmikolla, liikuntasalissa kuin myös umpihangessa.

 

-José, Elämyslahjat

Comments

comments