ElämysBloggaajan isänpäivätoive…

teljänneito_jessica_small

Muoti- ja lifestylebloggaaja teljänneito eli Jessica kirjoitti liikuttavan postauksen isänpäivästä. Lue hänen ajatuksistaan ja isänpäivälahjatoiveestaan…

Isänpäivää vietetään sunnuntaina 10.11, meillä sitä vietettiin jo viime sunnuntaina kun olin vanhempieni luona Vaasassa.Syötiin äidin tekemiä herkkuja ja vietettiin rauhallista aikaa yhdessä. Viikonloppu meni aika surullisissa merkeissä, sillä perjantaina oli isoisäni hautajaiset….

Halusin muistaa omaa isääni yhteisellä tekemisellä josta saisimme yhteisiä hyviä muistoja.

teljänneito_diving

Mietimme yhdessä äitin kanssa, että mistäs se meidän pappa oikein tykkäisi! 🙂 Tiedettiin, että isä miettii ensi kesän Italianmatkan yhteydessä sukeltamista, joten päätimme keksiä jotain siihen liittyvää! Isi täyttää ensi vuonna 60 vuotta, joten siihen on jo suunnitelmat muhimassa 😉

Lähdimme etsimään sopivaa isänpäivälahjaa Elämyslahjat.fi avulla, sieltä löytyikin juuri sopiva lahja! Elämykseksi valitsin sukellusharjoittelun kahdelle, joten ensi kerralla kun vanhempani tulevat käymään Helsinkiin niin mennään yhdessä sukeltamaan! Hih, aika kiva kyllä kun itsekin pääsee kokeilemaan kunnolla sukeltamista 😉

Mikäli elämyslahjan haluaa antaa eikä itse halua päättää mikä elämys on, niin voi myös antaa lahjan saajan itse päättää 🙂
Oletteko te jo miettineet isänpäivää, ja mitäs lahjoja teillä on mielessä? Kenties hieronta, olutmaistelu tai laskuvarjohyppy? 😉

Teksti: Teljänneito eli Jessica
Artikkelin alkuperäinen osoite (julkaistu kirjoittajan luvalla): http://teljanneitocitylife.blogspot.com/2013/11/isanpaiva-pohdintoja.html
Lahjaideoita isälle: https://www.elamyslahjat.fi/lahjat-kategorioissa/lahja-iskalle-lahjaideat-isille-isalle