Isänpäivä lähestyy – mitä lahjaksi?

isänpäivä 2017

 

Isänpäivää juhlitaan jälleen sunnuntaina 12.11. ja lahjoja hankitaan niin tuoreille isille kuin varttuneimmille vaareillekin! Suoritimme pienimuotoisen kyselyn elamyslahjat.fi-tiimiläisten sekä sivuston käyttäjien kesken ja selvitimme, mitä kannattaa hankkia isälle lahjaksi hänen erityisenä päivänään.

 

Herkkuateria isälle

 

Monet kyselyyn vastanneista olivat sitä mieltä, että aivan ykköslahja isälle on herkullinen juhla-ateria, olkoon sitten itse valmistettu tai ravintolassa tarjoiltu. Kun koko perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, siitä ei enää lahja ihanammaksi muutu.

 

– Isäni pitää hyvästä ruoasta, joten lahjaksi toimisi mainiosti lahjakortti ravintola Brahen kellariin, Turkuun. Se on erittäin laadukas ravintola ja olen käynyt siellä myös illallisella pimeässä, Joni kertoo. ”Illallinen pimeässä” on eräs Elämyslahjojen lukuisista illalliselämyksistä, joka on tarjolla Turun lisäksi myös Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Toki tämän elämyksen voi myös yhdistää isänpäivän lahjahankintaan.

 

– Isäni on riistan suuri ystävä ja haluaa usein mennä ravintolaan herkuttelemaan riistalla. Voisin rikkoa meidän isänpäiväkaavaamme ja antaa tänä vuonna lahjaksi Helsingin Marttojen riistaruokakurssin, jotta isä oppisi valmistamaan herkkujaan kotonakin, vastaa puolestaan Antero.

 

Nopeat kulkupelit ja isät – upea yhdistelmä

 

Urheiluautot ovat totta kai monien miesten sydämiä lähellä. Mikä olisikaan oivallisempi isänpäivälahja kuin ajelu loistokkaalla superautolla – sellaisen kyytiin ei ihan joka päivä pääsekään.

 

– Hommasin juuri uuden kiesin, melko hienon, eikä isäni ole vielä nähnyt sitä. Taidanpa viedä hänet ajelulle isänpäivän kunniaksi, Juho kertoo. Ja vaikka itse ei urheiluautoa omistaisikaan, on tällaisen lahjan antaminen silti täysin mahdollista – Elämyslahjojen katalogissa on monia ajeluelämyksiä.

 

– Meidän isä on Ferrari-fani, joten lahjaksi sopii ehdottomasti Ferrari-ajelu, Joni kertoo ja nauraa:

– Mahdollisesti kylläkin vain kyydissä istuminen, sillä en ole varma, uskallanko antaa Ferraria hänelle ajettavaksi!

 

Autojen lisäksi miehiä kiinnostavat muutkin menopelit, esimerkiksi veneet. Katri veisi isänsä isänpäivänä veneretkelle:

 

– Isäni on ollut aina kiinnostunut veneilystä. Nuorempana hän jaksoi niiden kanssa väsäillä, rakensi omin kätösinkin perheellemme niitä, hän kertoo,

 

– Lapsuudestani onkin jäänyt lämpiminä muistoina mieleeni yhteiset veneretket saaristossa. Nyt kun isällä on jo ikää, veisin hänet ehdottomasti charter–ajelulle saaristoon.

 

Luontoon isänpäivän kunniaksi

 

Totta kai upea luontoelämys on myös loistava isänpäiväyllätys. Jos oikein haluaa yllättää, voi isän viedä vaikka ulkomaille.

 

– Isäni pitää retkistä. Tiedän, että hän on haaveillut nuorempana kanavaristeilystä Hurtigrutenissa Norjassa, joten uskon, että hän lähtisi myös katsomaan valaita Islantiin, Katri miettii. Joni puolestaan lähtisi isän kanssa Lappiin:

 

– Geologia ja kullanetsintä kiinnostavat isääni – sedän kanssa ovat useamman kerran reissanneet pohjoiseen kultamaita tutkimaan. Ehkä karhukierros tai majoitus Lemmenjoella voisivat olla mahtavia isänpäivälahjoja.

 

Täältä voit katsastaa Elämyslahjojen kaikki isänpäivälahjat.

 

Mikko

 

– Mikko, elämyskirjoittaja

Comments

comments