Mitä lahjaksi siskolle?

mitä lahjaksi siskolle

Kuten lahjoja ostaessa yleensäkin, on siskolle lahjan ostamisessa kyse välittämisen osoittamisesta. Sisarusten välillä on kuitenkin side, jota ei voi verrata muihin suhteisiin ja useimmiten tunnemme sisaruksemme aivan läpikotaisin – myös ne puolet, mitä muille ihmisille emme ensimmäisenä näytä. Tämän seurauksena (tai ansiosta) lahjan ostaminen siskolle onkin ele, jonka tärkeys saattaa vaikeuttaa lahjan valintaa. Tämän takia annamme muutamia vinkkejä, mitä voisi ostaa siskolle jouluksi tai merkkipäiväksi!

Kiinnostavaa tekemistä ja uusia liikkeitä lahjaksi siskolle

Onko siskollasi visuaalista silmää ja luovuutta? Harrastaako hän ennestään piirustusta tai tanssia? Jos vastasit kyllä, voisi siskollesi olla hyvä lahja esimerkiksi Paint&Party -maalaustapahtuma. Itseilmaisu on hyvinvoinnin kannalta tärkeää, ja jos heittäytyminen uusiin haasteisiin on siskosi toinen luonne, voisiko erilaiset tanssitunnit sopia seuraavaksi haasteeksi? Vaihtoehtoja on monia. Kukapa ei joskus olisi toivonut osaavansa niinkin klassista tanssia kuin salsaa?

Mutta jos vakio- ja latinalaistanssit ovat jo entuudestaan tuttuja, voit haastaa siskoasi erilaisella tanssilajilla, kuten brasilialaisella liikuntalajilla capoeiralla. Tässä lajissa yhdistyy niin tanssista tuttuja liikkeitä ja rytmikästä musiikkia kuin myös kamppailulajeista tuttuja liikkeitä.

Miten olisi lahjaksi yhdessäoloa siskon kanssa?

Olipa kyseessä kuka tahansa lähimmäinen, yhdet parhaista lahjoista ovat yhdessäolon täyteiset elämykset. Aivan liian usein siskon kanssa se yhdessäolo saattaa siirtyä muiden kiireiden edeltä kauemmas tulevaisuuteen ja yhtäkkiä viimeisimmästä kunnon laatuajasta onkin jo muutamia kuukausia aikaa, ellei kauemmin. Tällöin hyvänä vaihtoehtona voisi vaikka olla pieni yhteinen loma Tallinnaan. Burgerilomaan kuuluu niin majoitus Tallinn Center Hotellissa buffetaamiaisella kuin myös illallinen. Arvaatkin jo varmaan mitä löytyy illan menusta?

Jos yhdessäolon mahdollisuus on ajallisesti rajallisempi, voisiko mikään olla lämpimämpi tapa vaihtaa paremmin kuulumisia kuin suomalaiseen tyyliin Sipoon perinnesaunan löylyissä? Intohimoisille saunojille paikan päältä löytyy tietenkin myös kylmäallas ja lämmin allas sekä erikseen saatavilla olevia erilaisia saunaan yhdistettäviä hyvinvointi- ja kauneushoitoja. Sipoon perinnesauna ei siis turhaan olekaan ollut yksi myydyimmistä tuotteistamme viime aikoina.

Näitä elämyksiä muiden siskot ovat arvostaneet

Jos inspiraatiota tai varmuutta tässä kohtaa ei ole vielä tullut siitä, mitä ostaisi siskolle lahjaksi tai jos oma harkintakyky epäilyttää lahjan ostamisessa, voi olla helppo valita jotain suosituimpien elämysten joukosta! Näihin elämyksiin on itsekin päästävä mukaan!

Rakastetuimpien elämysten joukosta löytyy esimerkiksi Shitty Dinner. Kuten nimestä saattaakin päätellä on kyseessä aivan luokaton ravintolaelämys, josta varmasti jää pitkäksi aikaa nauruntäyteiset muistot! Lahjaan lisäksi reaktiota tehostavana vinkkinä: tee lahjastasi täysi yllätys ja varaa teemaillallinen etukäteen siskosi puolesta, jolloin elämys tulee täydellisenä yllätyksenä paikan päällä. 

Jos tunnistat, että siskollesi sopiva lahja voisi olla ravintolaelämys, mutta teemaillallisten yllätysmenu ei ohjelmanumerosta huolimatta välttämättä tulisi olemaan hänelle mieluinen, niin tällöin varma valinta lahjaksi on ravintolaelämykset- elämyspaketti. Paketti tarjoaa listauksen erilaisista ravintoloista, joissa siskosi voi tällöin hyödyntää lahjakortin arvon suoraan paikan päällä haluamiinsa ruokiin.

Vaihtoehdoista löytyy ravintoloita, jotka ovat erikoistuneet muun muassa merenantimiin, burgereihin ja suomalaiseen tai ranskalaiseen keittiöön. Halutessaan sisko voi osallistua ravintolatapahtumaan nimittäin tästä paketista löytyy myös suositut muut teemaillallisemme Illallinen pimeässä ja Magic Dinner. Tämä paketti onkin vaihtoehtoineen täydellisen joustava ravintolalahja heille, joiden ruokarajoitteet tai mieltymykset haastavat eri ravintoloiden menuita!

Suositut lahjat eivät kuitenkaan olisi suosituimpia, jos valikoimasta unohtaisi kokonaan kaikki hemmottelu-, hyvinvointi- ja kauneushoidot. Jos tarkempaa elämystä on kuitenkin hankala rajata pois laajasta valikoimastamme, on tällöin ideaali lahja suosittu kauneuspaketti.

Ideana on, että paketti sisältää lahjakortin arvolla saatavia elämyksiä, joista lahjansaaja voi valita juuri haluamansa elämyksen. Paketin vaihtoehdoista löytyy reilu 20 erilaista elämystä, joihin kuuluu erilaisia hemmottelevia kauneushoitoja, rentouttavia elämyksiä ja hyvinvointia lisääviä vaihtoehtoja. 

Yhteenveto lahjaideoista siskolle

Tiesithän jo, että jos lahjansaaja löytääkin jonkun muun elämyksen verkkosivuiltamme, voi hän aina hyödyntää koko lahjakortin arvon mihin tahansa elämykseen verkkosivuiltamme www.elamyslahjat.fi. Valikoimastamme löytyy yli 2000 elämystä, joten jokaiselle löytyy jotain. Niin ja kaikkien lahjakorttien arvohan on hyödynnettävissä tietenkin kokonaiset kolme vuotta ostopäivästä. Joustavampaa lahjaa saa etsiä, shoppailet meillä siis huolettomasti! 

Lue myös: 5 uniikkia joululahjaa siskolle – katso ehdotukset.