Elämysharjoittelija Essi esittäytyy

fa5518d5-d275-448b-9965-d62d779d35d6

Täällä kirjoittelee Essi, Elämyslahjojen tiimin tuorein vahvistus. Olen pian 23-vuotias ja asustelen Sipoossa. Opiskelen viimeistä vuotta myynnin ja visuaalisen markkinoinnin koulutusohjelmassa Haaga-Heliassa ja valmistun tradenomiksi syksyllä.

Suurin syy miksi hain Elämyslahjoille harjoitteluun oli kiinnostukseni suorittaa elämyksellinen työharjoittelu markkinoinnin parissa. Tämä harjoittelupaikka tukee mielenkiinnon kohteitani, ja mikä tärkeintä, saan samalla oppia lisää markkinoinnista ja hyödyntää jo opittuja taitoja käytännössä. Tärkeitä ovat myös inspiroivat työkaverit ja mukava ympäristö.

Mielestäni Elämyslahjojen idea on aivan mahtava. Arvostan itsekin enemmän aineettomia lahjoja, tavaraa kun kertyy kaappeihin jo muutenkin. Vuosi sitten syntymäpäivänäni sain siskoltani lahjaksi kylpylälahjakortin. Vietimme siskoni kanssa viikonlopun kylpylässä rentoutuen ja laatuaikaa viettäen. Tästä jäi ihana muisto ja se oli yksi parhaimpia lahjoja mitä olen koskaan saanut, vielä yhdeltä elämäni tärkeimmistä ihmisiltä.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle tärkeää. Vapaa-ajallani tykkään käydä kuntosalilla tai lenkillä. Olen myös innostunut hiljattain mindfulnessista. Elämänasenteeni on kehittynyt positiivisemmaksi ja kiitollisemmaksi juuri mindfulnessin avulla. Se auttaa minua myös rentoutumaan, elämään hetkessä ja nauttimaan pienistä asioista. Matkustelu, festareilla ja keikoilla käyminen ovat myös lähellä sydäntäni. Parasta ajanvietettä on rentoutuminen kotona telkkaria katsellen ja kynttilöitä polttaen.

Yksi uuden vuoden lupauksistani on hakeutua epämukavuusalueelle: voittaa pelot ja kokeilla ihan uusia juttuja. Suurin saavutukseni tähän mennessä on vaihto-opinnot Ruotsissa viime vuonna. Tämä vaati heittäytymistä ja sopeutumista vieraaseen ja monikulttuuriseen ympäristöön. Itsenäistyin opiskelijavaihdon aikana paljon ja se on parasta mitä olen tehnyt tähän mennessä. Myös vuodesta 2018 minulla on hyvä fiilis, paljon kaikkea jännää tulossa ja uusia elämyksiä koettavana!

Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä markkinoinnin parissa, myös tapahtumatuotanto kiinnostaa minua kovasti. Ehkä lähden vielä jatkamaan opintoja, kuka tietää mihin elämykset minua kuljettavat.

Essi, Elämyslahjat