hipsteri isä

Hipsteri-isä vm. 2015 (ns. Hipsteritus isamus)

hipsteri isä

 

Isänpäivä koittaa taas tänäkin vuonna, tällä kertaa sunnuntaina 8.11. Taas se aika vuodesta, kun painin vuoden vaikeimman lahjan kanssa. Monen ystäväni isä on edelleen käsistään kätevä, moottoriöljyn tuoksuinen partaveikko, mutta löytyypä joukosta myös muutama astetta ”hipsterimpi” tapaus. Oma isäni on hupaisa sekoitus moottoriöljyä ja luovaa taidetta. Hän nimittäin on visuaalinen autosuunnittelija. Hipsteri-ilmaus on lähivuosien aikana muuttanut hieman merkitystään; liike alkoi indie-musiikin ystävistä, jotka vastustivat massojen mieltymyksiä. Nykyään siihen yhdistetään omasta mielestään sivistynyt, trendejä seuraileva Helsingissä nousevalla asuinalueella asuva tyyppi.

 

Uusi laji on kuitenkin syntynyt: hitaasti syttyvät hipsteri-isät. Tällä tarkoitan jo reippaasti keski-ikäisiä isiä, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat tyytyväisiä perjantai-illan kaljaan ja Nokian 3310:iin, mutta jotka parin vuoden sisällä ovat vaihtuneet Twitterissä luoviviksi iPhone-velhoiksi ja Chianti-viinin ystäviksi. Mitä ostaa isänpäivälahjaksi isälle, jolle vanhat lahjat eivät enää kelpaa?

 

Hipsteri-isän lahjatoiveet ovat vuosien varrella muuttuneet akkuporakoneesta iPadiin, ja se padi on vähän liian kallis. Isänpäivälahjat ovat yleensäkin itselleni vaikeampi pala kuin vaikka äitienpäivälahjat; miehet eivät yleensä toivo mitään. Oma isäni on toivonut vuodesta toiseen joka juhlana sukkia ja suklaata, samaa ei kuitenkaan aina viitsisi ostaa. Elämyksissä löytyy mukavasti valinnanvaraa sijainnin ja isän luonteen mukaan. Hipsteri-isälle löytyy isänpäivälahjoja moneen lähtöön; ilahduta herkullisella viini- ja ruokakurssilla tai anna iPadin sijaan sukelluskokeilu PADI Discover- altaassa. Voit herättää isän vanhan rakkauden moottoriöljyn katkuun Ferrari-ajolla, tai vedota hänen uuteen mindfullness- persoonaan rentoutuskellunnalla. Hipsteri-isä on sen verran kartalla maailman menosta, että tietää turhien tavaroiden vain kasvattavan luonnon kuormitusta, ja tästä syystä hän osaakin arvostaa elämyslahjaa. Jos isän nykyisistä lahjatoiveista on liian vaikea ottaa selkoa, voi häntä ilahduttaa avoimella elämyslahjakortilla.

 

Voiko isänpäivälahja olla henkeen sopivasti ironinen? Totta kai! Isän tai puolison huonoa tanssitaitoa voi ironisesti kehittää esim. aloittelijoiden parisalsa- tunnilla ja kankeita raajoja voi herätellä vaikka joogan tutustumiskurssilla. Kun asiaa rupeaa oikein miettimään, isät saattavat olla koko hipsteri- liikkeen alullepanijoita; heiltähän kunnon pensseliviikset ja rumat ylisuuret ironiset neuleet tulivat muutama vuosikymmen sitten.

 

Hipsteritus isamus -lajia tapaa luonnossa laajalla elinalueella, yleensä kuitenkin laumansa parissa. Laji on sekaravintoinen, mutta arvostaa MSC-sertifioituja kalalajeja. Se ei talvehdi, mutta hiipuu urheilun arvokisojen aikana pienemmälle elinalueelle. Lauman johtajana se tavoittelee alfa-paikkaa, mutta jää usein naaras-kumppanin jalkoihin.

 

Tutustu tarkemmin isänpäivälahjoihimme.

 

netta

 

– Netta, elämyskirjoittaja