
Joulu on monille vuoden kauneinta aikaa – mutta yhtä monille myös kaikkein kuormittavinta. Se, mikä lapsena tuntui taianomaiselta, muuttuu aikuisena usein suorittamiseksi: lahjalistat kasvavat, aikataulut täyttyvät ja täydellisyyden tavoittelu vie ilon pois juhlan ytimestä. Onko pakko pitää kulissia yllä ja kenen vuoksi sen tekee?
Moni myöntääkin, että joulu aiheuttaa enemmän stressiä kuin rauhaa. Lahjojen ostaminen viime hetkellä, kodin siivoaminen, ruoanlaitto ja sosiaaliset odotukset kasaantuvat muutamassa viikossa sellaiseksi paineeksi, että hengittäminenkin tuntuu vaikealta. Tuntuuko tutulta?
Kun joulu muuttuu tehtävälistaksi
Joulun alla arki alkaa usein muistuttaa maratonia. Työt pitäisi saada valmiiksi ennen lomaa, lapset odottavat joulupukin ihmeitä ja somessa vilisee täydellisiä kuvia valkoisista joulupöydistä ja lahjapinoista. Kaiken tämän keskellä moni kysyy hiljaa itseltään: missä se joulun rauha oikein on?
Kun juhlan valmistelu muuttuu tehtävälistaksi, siitä katoaa fiilis. Osa meistä yrittää ehtiä kaikkeen – koristella, leipoa, ostaa lahjat ja silti olla iloinen ja läsnä. Silloin uupumus hiipii hiljaa mukaan.
En kiellä, etteikö kauniisti koristeltu koti ja täydelliset joululeivonnaiset olisi kivaa katseltavaa – mutta ei meikäläinen siihen vain kykene. Hain netistä inspiraatiota marenkileivoksille – tässä lopputulos. Ei tarvitse paljon miettiä, kumpi noista on se varsinainen tuotos. Harmitti ja oikeastaan koko homma alkoi jo ärsyttää. Koko joulu alkaa tuntua aika epätoivoiselta. Näyttääkö ja tuntuuko tutulta? Jaa oma ”täydellinen joulu” -aiheinen kuva joulustasi meille tägäämällä meidät sosiaalisen median kanavissa aiheella #taydellinenjoulu2025 , ehkä voimme yhdessä jakaa uusia ei-niin-menestyviä-reseptejä täydelliseen jouluun, mutta ainakin jaamme saman tunnetilan: ketutus! Onneksi ihminen osaa parhaimmillaan myös nauraa itselleen, nauru rentouttaa joten eiköhän pipariksi menneet jouluvalmistelutkin tunnu loppujen lopuksi ihan hyvältä.
Kuvassa alla vasemmalla odotukset, ja oikealla minun versio. Värimaailma on aika hyvä, mutta siihenpä se jääkin.


Lahjapaineet ja tavaraähky
Yksi suurimmista stressin aiheista jouluna on lahjojen hankinta. Lahjoja ostetaan usein velvollisuudesta, ei ilosta. Moni tuntee painetta löytää “jotain sopivaa”, vaikka kaapit jo pursuavat tavaraa. Miksi, oi miksi?
Tavaran määrä voi tuntua jopa ahdistavalta – etenkin, jos tietää, ettei kaikkea tarvitse tai halua. Kun lahjasta tulee velvollisuus, se menettää merkityksensä. Ihan kuin lapsilla ei olisi riittävästi jo tavaraa, leluja, kirjoja, ties mitä. Kaapit pursuaa vaatteita,leluja ja muuta krääsää, osasta halutaan jo eroon ja osa laitetaan ”varmuuden vuoksi säilymään” vielä varastoon, jos vaikka ilmenee myöhemmin sille käyttöä. Siinä 10v päästä kun purkaa varastoa lisätilan toiveessa miettii, mihin kaikki 10 vuotta katosivat, mutta sama vanha käyttämätön tavara on edelleen siinä.
Moni kokee myös taloudellista painetta: joululahjoihin ja juhlaan käytetään enemmän rahaa kuin on varaa, jotta joulusta tulisi “täydellinen”. Seurauksena on stressi, joka jatkuu vielä pitkään joulun jälkeen. Missä vaiheessa joulusta on aiheutunut niin suuri paineentuntu, että hinnalla millä hyvänsä on aiheutettava itselleen lisää velkaa? Jos taloudelliseen paineeseen ei voi samaistua, niin ehkä valtavan suureen stressiin voi. Onko se sen arvoista?
Joulun odotukset ja vertaamisen ansa
Joulun ympärillä on paljon kulttuurisia odotuksia. Kuvittelemme, että oikea joulu on lämmin, rauhallinen ja perhekeskeinen – mutta todellisuus voi olla kaikkea muuta. Yksinäisyys, riidat, menetykset tai kiireet voivat muuttaa juhlan sävyä.
Sosiaalinen media pahentaa tunnetta: toisten täydelliset kuvat ja perhejoulujen harmonia saavat helposti oman elämän näyttämään puutteelliselta. On helppo unohtaa, että kuvan takana voi olla sama stressi ja kiire kuin meillä kaikilla.
Entä jos tänä jouluna olisi vähemmän?
Mitä jos tänä vuonna joulun taika olisikin yksinkertaisuudessa? Vähemmän tavaraa, vähemmän kiirettä – enemmän aikaa, lämpöä ja yhteisiä hetkiä. Jos turhan tavaran haalimist vähennetään, säästyy reilusti rahaa ja aikaa. Ja rahaa ja aikaa voisi suunnitella enemmän käytettäväksi yhdessä puolison kanssa tai koko perheen kesken. Voiko joulu mennä silloin pilalle? Kuinka moni lapsi reklamoi aikuisena sitä, että sai niin paljon vähemmän lahjoja, kun vaihtoehtoisesti tarjolla olisi enemmän yhteistä aikaa? Nyt herätys – lopeta tuhlaaminen ja ole läsnä perheelle.
Yhdessä tehty retki, hemmotteluhoito tai vaikka yhteinen illallinen voivat olla arvokkaampia kuin yksikään paketti kuusen alla.
Joulun rauha löytyy pienistä asioista
Millainen on täydellinen joulu? Se voi olla rauhallinen aamu ilman kiirettä, yhteinen kävelylenkki lumisessa metsässä tai ilta ilman puhelinta ja sähköposteja. Ota eväät ja lapset mukaan ja suunnatkaa vaikka lähimpään leikkipuistoon – tutkikaa, mitä kaikkea näette ympärillänne. Se on se hetki, joka tekee yhteisestä ajasta maagisen. Tehkää metsään illan hämärtyessä lamppukävely. Pelatkaa jotain vanhaa lautapeliä. Tehkää ja keksikää uusia joulun perinteitä. Ei joululle ole minkäänlaista valmista kaavaa, vaan jokainen tekee itse oman joulunsa. Joulufiilis on juuri se, millaisen itse siitä teet tai haluat sen olevan. Kun kiireen ja kulutuksen keskeltä uskaltaa pysähtyä, huomaa helpommin, mikä on oikeasti on merkitysellistä.
Joulun ei tarvitse olla täydellinen
Jos tänä vuonna joulu ahdistaa, et ole yksin. Moni kokee samoin. Ehkä juuri siksi nyt on oikea hetki muuttaa suuntaa – kohti yksinkertaisempaa, rauhallisempaa ja merkityksellisempää aikaa, joka voi muuttua myös juhlaksi. Onko se todella merkityksellistä, miten paljon asunnosta löytyy koristeluita tai täydellisesti paketoituja lahjoja vai voisiko koko joulun tunnelma olla yhdessä vietettyä aikaa? Meidän mielestämme joulun ei tarvitse olla täydellinen. Jos päätät hankkia joululahjoja, niin elämyslahja voi tehdä joulusta sellaisen.
Arvoisa lukija. Toivon, että joulun ahdistus sai edes hieman lievennystä luettuasi tämän artikkelin. Ei ole väliä, missä vietät joulusi, tai onko sinulla yhtäkään joulukoristetta kotona. Anna itsellesi lupa olla vähemmän täydellinen ja enemmän läsnä – vaikka vain itsellesi tai lähimmäsellesi. Ehkä tärkein lahja tänä jouluna on juuri se.
-Elämyslahjat