Äitienpäivä maailmalla: sydämellisiä hetkiä ja perinteitä eri kulttuureissa

äitienpäivä maailmalla

Äitienpäivä on juhlapyhä, joka on levinnyt ympäri maailmaa Yhdysvalloista ja sitä juhlitaan yli 150 eri maassa. Ajankohta ja perinteet vaihtelevat maittain. Suurimmassa osassa äitejä muistetaan toukokuun toisena sunnuntaina, kuten meillä täällä Suomessakin. Vaikka äitien omaa juhlapäivää vietetään eri päivinä eri puolilla maailmaa, sen keskeisenä teemana on äitien kunnioittaminen ja kiittäminen heidän roolistaan perheessä. Tutustutaanpa seuraavaksi eri maiden äitienpäivän perinteisiin.

Äitienpäivä Amerikassa ja Kanadassa

Amerikassa ja Kanadassa äitienpäivää juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina. Alun perin 1900-luvun alussa äitejä kunnioitettiin neilikoin. Punainen tai vaaleanpunainen neilikka tarkoitti, että äiti on elossa, ja valkoinen neilikka oli osoitus kuolleelle äidille. Nykyään äitienpäivän perinteet ovat muuttuneet kaupallisemmiksi ja perinteet ovat hyvin samoja kuin meillä. Monissa talouksissa toukokuun toinen sunnuntai alkaa äidille sänkyyn tarjoillulla aamiaisella. Monesti myös kukkakimput, itsetehdyt kortit ja muut muistamiset kuuluvat juhlaan.

Äitienpäivän perinteet Australiassa ja Uudessa-Seelannissa

Myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina. Perinteisiin kuuluu kukkien, onnittelukorttien ja äitienpäivälahjojen antaminen. Äiti on myös tapana viedä illalliselle tai valmistaa äidille herkullinen ateria kotona. Australiassa perinteinen äitienpäivän kukka on punainen neilikka, mutta koska Australiassa äitienpäivä ajoittuu syksylle ja punainen neilikka on kevään kukka, useimmat ihmiset antavat äidille valkoisia krysanteemeja.

äitienpäivän perinteet

Äitienpäivä Thaimaassa ja Japanissa

Thaimaassa äitienpäivää vietetään kuningattaren syntymäpäivän kanssa samana päivänä elokuun kahdentenatoista päivänä. Tapoihin kuuluu, että lapsi polvistuu äidin jalkojen juureen ja kiittää häntä kaikesta, mitä hän on tehnyt. Lapset antavat äideilleen jasmiinin kukkia, joita pidetään äitiyden, puhtauden ja lempeyden symbolina. Myös käsintehdyt kortit, erityiset lahjat ja ulkona syöminen kuuluvat äitienpäivään. Thaimaassa äitienpäivä on kansallinen vapaapäivä.

Japanissa äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina. Lapset piirtävät kuvia äideistään. Myös punaiset neilikat ovat yleinen muistaminen äidille: ne edustavat äitien lempeää voimaa.

Äitienpäivän perinteet Meksikossa

Meksikossa äitienpäivää eli Dia de la Madres:ia vietetään joka vuosi samana päivänä: 10. toukokuuta. Perheet kokoontuvat yhteen kunnioittamaan äitejä ja osoittamaan heille samanlaista rakkautta, joita he osoittavat perheenjäsenilleen. Äitienpäivälahjat ovat yleinen tapa osoittaa kunnioitusta äidille. Tämä voi olla vaikkapa yhteinen ateria tai jokin esine, jolla on tunnearvoa. Se voi olla myös jokin mukava juttu, jota äiti on ihaillut kauppareissulla. Myös ruoka, kukat ja laulaminen kuuluvat olennaisena osana äitienpäivään. Jos haluat ottaa mallia Meksikosta, miten olisi laululahja äidille?

äitienpäivän historia

Äitienpäivä Intiassa

Intiassa äitienpäivää juhlitaan länsimaiseen tapaan toukokuun toisena sunnuntaina antamalla lahjaksi kortti tai kirje ja kukkia. Pääkaupungissa Delhissä äitienpäivä on suuri juhla, ja siihen liittyy alennuskampanjoita ja erityisiä äideille omistettuja tv-sarjoja. Kouluissa järjestetään näytelmiä ja esityksiä äidille. Intiassa on myös tapana, että lapset ottavat äitienpäivänä ruuanlaittovastuun antaakseen äidille tauon keittiöstä.  

Äitienpäivän perinteet Euroopassa

Espanjassa äidille annetaan yleensä lahjoja ja kukkia. Eräs suosittu perinne on, että lapset antavat äidilleen ruusun, johon liittyy runo tai laulu. Toinen perinne on kokoontua yhteiselle lounaalle tai illalliselle perheen kesken. Ehkäpä otat mallia tästä perinteestä ja viet äidin ravintolaillalliselle?

Italiassa äidille tarjoillaan usein erikoisaaminen, johon voi sisältyä esimerkiksi kakut, croissantit ja cappuccinot. Perheet vierailevat myös hautausmaalla kunnioittamassa kuolleita sukulaisia ja jättämässä kukkia haudalle.

Englannissa äitienpäivää juhlitaan paastonajan neljäntenä sunnuntaina, kolme viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Äitejä juhlitaan tyypillisesti perheen yhteisellä lounaalla tai illallisella. Lahjoja hankitaan isoäideille, anopille ja muille naissukulaisille. Lapset tekevät kortteja tai muita askarteluja äideille.

Ranskassa perheet kokoontuvat yhteen isoon juhlaan. Tyypillisesti lahjoja annetaan sekä äideille että isoäideille. Lapset myös tekevät kotitöitä äitienpäivänä. Yksi suosittu perinne on, että lapset antavat äidilleen ruusun ja halauksen.

Täällä Pohjoismaissa äitiä juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina, Ruotsia ja Norjaa lukuun ottamatta. Ruotsissa äitienpäivää vietetään aina toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Ensimmäisen kerran Mors Dag:ia vietettiin vuonna 1919, vuosi Suomen jälkeen. Tyypilliseen äitienpäivään sisältyy Ruotsin lipun liehuminen, sänkyyn tarjoiltu aamiainen, käsintehdyt kortit ja narsissit. Monet perheet myös ulkoilevat äitienpäivänä.

Norjassa äitienpäivää on juhlittu aina vuodesta 1919 lähtien. Äitienpäivän ajankohta on helmikuun toinen sunnuntai. Tänä erityisenä päivänä äideille annetaan tyypillisesti lahjaksi suklaata, leivonnaisia ja kukkia. Kakut ja leivonnaiset ovat erityisen suosittuja Norjassa äitienpäivänä. Kakkuja ei ainoastaan noudeta paikallisista leipomoista, vaan lapset ja isät tekevät yhteistyötä luodakseen upeita omia leivonnaisiaan alusta alkaen.

Islannissa äitienpäivää ei tunnusteta viralliseksi juhlapäiväksi, mutta sitä juhlitaan laajalti kaikkialla maassa. Herkut ja kukat kuuluvat olennaisena osana äitienpäivän juhlintaan ja koko perheellä on tapana viettää sitä yhdessä. Tanskaan äitienpäivä löysi tiensä vuonna 1929. Leipomot ja kukkakaupat viettävät äitienpäivän aikaan kiireistä sesonkia erityisten äitienpäiväkakkujen ja kukka-asetelmien parissa.

Äitienpäivä Suomessa

äitienpäivä Suomessa

Äitienpäivää on juhlittu Suomessa jo yli sadan vuoden ajan, vuodesta 1918 lähtien. Äitienpäivä on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä vuodesta 1947, joten siniristiliput nousevat salkoon ympäri maata kaikkien äitien kunniaksi. Tasavallan presidentillä on vuotuinen perinne kunnioittaa kasvattajina ansioituneita äitejä tai äitihahmoja Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalein  

Äitienpäivää juhlitaan siis aina toukokuun toisena sunnuntaina, joten tarkka päivämäärä vaihtelee vuosittain. Jos haluat tietää tarkan päivämäärän, katso se kalenterista, hakukoneesta tai esimerkiksi juhlapyhät.fi-sivustolta.

Tulevat äitienpäivät:

  • 12.5.2024
  • 11.5.2025
  • 10.5.2026
  • 9.5.2027
  • 14.5.2028
  • 13.5.2029
  • 12.5.2030
  • 11.5.2031.

Yleisiä äitienpäivän perinteitä Suomessa ovat:

  • äitienpäiväkorttien ja -lahjojen antaminen
  • aamukahvi ja aamupala sängyssä
  • äidin hemmottelu, kuten hieronta tai kauneushoito
  • yhteinen ateria perheen kanssa
  • liikunta ja ulkoilu, kuten kävely, pyöräily tai retkeily
  • yhteiset harrastukset
  • osallistuminen äitienpäivän tapahtumiin, kuten juhlalounas tai konsertti.

Yhteenveto äitienpäivästä

Kuten näet, äitien omaa juhlapäivää juhlitaan monella tapaa. Vaikka perinteet vaihtelevat maittain, päivän valokeilassa ovat kuitenkin äidit ja äitihahmot sekä kiitollisuuden osoittaminen äidille heidän roolistaan perheissä.

Yksi yleisimmistä perinteistä on valmistaa äidille aamiainen ja tarjoilla se äidille sänkyyn sekä viettää aikaa yhdessä perheen kanssa. Itse tehdyt kortit, lahjat ja suklaa kuuluvat olennaisena osana äitienpäivään. Äitienpäivänä onnitellaan ja muistetaan myös äitipuolia ja isoäitejä. On monia tapoja, joilla äitiä voidaan kiittää, ilahduttaa, muistaa ja arvostaa. Lahjan löytäminen äidille voi olla hankalaa, koska sillä halutaan osoittaa kiitosta ja sitä, miten paljon äitiä arvostetaan. Äidille on siis tärkeä antaa jotain merkityksellistä.

Askartele äidille kortti, anna hauska lahja tai kokemus, joka jättää pysyvän muiston. Itse askarrellut kortit ovat niitä rakkaimpia, mutta erinomainen korttivaihtoehto on myös lahjakortti, joka sisältää esimerkiksi hemmottelua, hauskaa ja toiminnallista yhdessä tekemistä tai vaikka uusia ja hurjia kokemuksia. Tärkeintä äitienpäivänä on tietysti – äiti! <3

Nippelitietoa äitienpäivästä:

  • Äitienpäivän perustajana pidetään amerikkalaista opettajaa nimeltään Anna Jarvis
  • Kansakoulunopettaja ja kansanedustaja Vilho Reima toi äitienpäivän Suomeen
  • Suomessa äitienpäivää juhlittiin ensimmäisen kerran heinäkuussa, mutta se vakiintui nykyiselle paikalleen vuonna 1927
  • Kaikista suosituin ajankohta äitienpäivän juhlimiseen on toukokuun toinen sunnuntai
  • Yhdysvalloissa äitienpäivä on yksi vuoden suosituimmista päivistä ruokailla ravintolassa
  • Neilikoilla on erityinen merkitys äitienpäivänä Anna Jarvisin aloittaman perinteen ansiosta.

Katso yli 2000 äitienpäivälahjaideaa.

-Essi, Elämyslahjat.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit: