MITÄ SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI?

syntymäpäivälahjat

 

Kyselyssä udeltiin suomalaisten synttäritoiveita

 

Suomalaiset haluavat enimmäkseen syntymäpäivälahjaksi kivoja pieniä tuotteita tai mukavia yhteisiä elämyksiä. Näin selvisi heinäkuussa toteutetusta kyselystä, jossa jalkauduimme kaduille tiedustelemaan synttäritoiveita. Selvitimme myös, onko elämyslahjoilla sijaa suomalaisten syntymäpäivälahjoissa – vastaus oli varovainen ehkä. Osa vastaajista sanoi toivovansa mukavia yhteisiä tempauksia ja elämyspaketteja lahjaksi, toiset taas eivät lahjakorteista perusta. Benjihypyt ja laskuvarjohypyt olivat erityisesti ei-toivottuja lahjoja: ehkä tällaiset hurjapäiset elämykset täytyy tilata itse itselleen.

 

 

janne

kuva: Laurea AMK

 

– Näin kolmekymppisenä sinkkuna haluaisin lahjaksi läheisyyttä ja hellyyttä, mutta keskituloisena ihmisenä en oikeastaan halua mitään materiaa lahjaksi, Janne, 31, kertoo.

 

– Esimerkiksi tulevilla synttäreilläni mennään kavereiden kanssa katsomaan heavykonserttia, se on mainio synttärijuhla. Jos joku vaikka ostaisi sukelluskurssin lahjaksi, se olisi myös erittäin mässyä. Benjihyppy tai laskuvarjohyppy sitä vastoin olisivat lahjoja, joista olisin kauhuissani.

 

 

PAKOPELI KIINNOSTAA

 

 

Escape Room eli maailmalla huippusuosittu ja nyt myös Suomessa useissa kaupungeissa saatavilla oleva huonepakopeli on iso ilmiö, ja erilaiset pakopelilahjakortit kiinnostivat monia kyselyyn vastanneita. Heidän mukaansa pakopeleissä kiehtoo nimenomaan yhdessä tekeminen ja yhteisen ajan viettäminen uusissa, jännittävissä ympyröissä.

 

– Pakopeli on nyt tosi trendikäs juttu ja kiinnostaisi kyllä saada lahjakortti syntymäpäivälahjaksi, Mikko, 27, pohtii.

 

– On erittäin siistiä yrittää ratkaista frendien kanssa arvoitus ja yrittää paeta huoneesta. Sellaiset kokemukset säilyvät kyllä mielessä pitkään.

 

 

ARVOPULLO SYNTTÄRIPAKETISSA

 

 

Arvokas pullo konjakkia tai viiniä toimii suomalaisten mielestä aina hyvin syntymäpäivälahjana. Monet vastanneista sanoivat ottavansa mielellään vastaan alkoholipaketin.

 

– Alkoholia on aina mukava saada synttärilahjaksi, ja musavermeitä myös, Juha, 46, kertoo. Mies esittäytyykin muusikoksi ja lisää:

 

– Jos saan jotain elämyslahjakortteja lahjaksi, jätän ne käyttämättä, joskus avaamattakin. Eivät toimi minulle lainkaan.

 

 

hanna

 

Hanna, 37, puolestaan haluaa mielellään elämyksiä lahjaksi – ja antaa niitä myös eteenpäin:

 

– Tykkään saada lahjaksi toiminnalllisia lahjakortteja, esimerkiksi Zippy-seikkailupuisto ja sup-lautailu ovat suosikkejani. Olen niitä ostanut myös lahjaksi ystäville, työkavereille ja kummilapsille, koska se on niin helppoa.

 

 

URHEILUPAKETTI LAHJAKSI

 

 

Kadulla pysäytetty Antti, 35, niin ikään liputtaa urheilullisen elämyslahjan puolesta.

 

– Synttärini ovat kesällä ja olisin hyvin kiitollinen, jos saisin lahjaksi esimerkiksi suppaustunnin. Kokeilin taannoin sup-lautaa ja se oli erittäin hauskaa puuhaa.

 

 

Urheiluelämykset olivat muutenkin vastaajien suosiossa. Monet vastanneista sanoivat, että eivät niinkään haluaisi taravaa lahjaksi vaan mieluummin urheilusession – ja toki mieluiten ystävien kanssa hyvässä seurassa.

 

 

PIENIÄ TAVAROITA, KIITOS

 

 

Näyttää siltä, että monilla suomalaisilla on jo enemmän tavaraa kuin he tarvitsisivat. Kyselyyn vastanneista lähes kaikki halusivat mieluummin syntymäpäivälahjaksi jotain pienimuotoista ja käyttökelpoista kuin suureellista ja kallista.

 

– Vaikka uudet villasukat tai joku hassu t-paita, Jouni, 23, sanoo.

 

– Sellaisilla tavaroilla tekeekin jotain!

 

 

Kysely toteutettiin heinäkuussa Helsingissä ja Fuengirolassa ja siihen osallistui noin 30 henkilöä.

 

 

– Mikko, elämyskirjoittaja

 

Comments

comments