Illallinen Tallinnan TV-tornissa

Minulla on korkeanpaikankammo. Se tarkoittaa sitä, että korkeat paikat pelottavat, eikä olo korkeuksissa tunnu mukavalta, vaan tekee mieli päästä takaisin maanpinnalle. Välillä saattaa tulla jopa paniikin kaltaisia tuntemuksia ja kroppa jähmettyy kauhusta lakaten toimimasta kunnolla. Silloin ei kannattaisi mennä yläilmoihin, sillä se on varsin epämukavaa ja pelottavaa. Vaan mitä tekee Martina? Korkeanpaikankammosta huolimatta löydän itseni yhä uudestaan ja uudestaan korkeuksista ja usein idea korkeisiin paikkoihin menemisestä tulee vieläpä ihan minulta itseltäni. Tyhmä mikä tyhmä.

IMG_8578-v2

Tällä kertaa siedätin korkeanpaikankammoani Tallinnan TV-tornissa. 314 metriä korkea TV-torni näkyy Piritassa Tallinnan keskustan itäpuolella jo laivan lipuessa satamaan ja kieltämättä minua hieman hirvitti katsella taivaaseen kohoavaa hökötystä kun m/s Finlandiamme saapui Tallinnaan. Tuonne torniin minä menisin illalla ja minun pitäisi pystyä vielä syömäänkin siellä. Jaiks.

IMG_8577

IMG_8585

Onneksi sisätiloissa olevat korkeat paikat eivät tunnu aiheuttavan niin valtavaa paniikkia kuin ulkoilmapaikat, ja oloni oli tornissa lopulta ihan rauhallinen, vaikka sinne meneminen jännittikin. Ihailin maisemia ja uskaltauduin jopa kurkkimaan 175 metrin korkeudessa olevan näköalatasanteen lattiaan tehdyistä aukoista alas. Lasin alla paljastuva näkymä suoraan alas tornia pitkin maahan sai polvet ensin tutisemaan, mutta siihen tottui nopeasti ja lopulta uhrasin jopa Lassen lasin päälle makoilemaan kuvaa varten [katso kuva Keltaisessä keittiössä blogista].
IMG_8586

IMG_8582

Hetken näköalatasanteella kierreltyämme astelimme portaat ylös ravintolaan. Modernisti sisustetussa ravintolassa soi rauhallinen taustamusiikki ja ikkunoista tulvi kesäillan valoa. Ikkunasta ei nähnyt ulos yhtä hyvin kuin vaikkapa Puijon tornista tai Näsinneulasta, mutta komeita maisemia ihaili kuitenkin mielellään. Tämä ravintola ei myöskään pyöri kuten suomalaiset kollegansa.

IMG_8612

Ravintolassa nautiskelimme kolmen ruokalajin illallisen. Alkuruoka oli ihanan merellinen ja se tarjoiltiin hienolta kivialustalta. Annoksen pääosassa komeileva sillijäätelö oli suussasulavan herkullista ja minä pidin annoksen merellisistä mauista kovasti. Henkan mieleen annoksessa oli ehkä hieman liikaa kalan makua, joten jos et pidä kalasta, älä tilaa tätä annosta. Jos taas pidät niin anna mennä, sillijäätelö on elämys!

IMG_8596

Pääruokana oli ankkaa, joka köllötteli lautasella söpöjen porkkanoiden ja muiden lisukkeiden kera. Tämäkin oli hyvää ja etenkin annoksen rapea perunalisuke jäi mieleeni.

IMG_8617

Jälkiruoan kohdalla olimme jo aivan täynnä eikä tiramisuannos meinannut enää upota. Tiramisu ei muutenkaan kuulu lemppareihini, mikä on tietysti aika noloa tällaiselle Italia-fanille. Annos oli kuitenkin hauskan näköinen, vai mitä sanotte? Tiramisu oli kukkaruukun multana ja toisessa kipossa komeili raikasta mansikkaa. Pidimme molemmat mansikkaosiosta eniten, itse tiramisu oli hieman kuivaa, mutta macarons ja kirpeä kastikekin olivat namia.

IMG_8610

IMG_8624

Ruoan kanssa nautimme tarjoilijan suosittelemaa viiniä ja valinta osui ihan nappiin. En tietenkään muista enää mikä se viini oli (hyi, hyi huono bloggaaja minä!), mutta kysy suositusta tarjoilijalta, niin uskon että makuelämys on taattu.

IMG_8632

Illallisen jälkeen kiertelimme vielä ravintolan ulkopuolella olevalla tasanteella, jossa tuuli tuiversi ja turvaverkon toiselle puolelle pääsisi kuulemma valjaat päällä seikkailemaan. Hui kamala, minusta ei varmaan olisi siihen, mutta Henkka saattaisi jopa nauttia tilanteesta. Vatsamme olivat kuitenkin aivan liian täynnä, joten emme edes harkinneet reunaseikkailua, vaan suuntasimme alas, tilasimme taksin ja sanoimme heipat keskellä metsää ylväänä seisovalle TV-tornille.

Teksti: Martina Keltaisessä keittiössä
Alkuperäinen artikkeli (julkaistu kirjoittajan luvalla): http://www.rantapallo.fi/keltaisessakeittiossa/2014/08/13/illallinen-tallinnan-tvtornissa/
Katso lisää ja osta omasi: Illallinen TV-tornissa, Illallinen juomineen Tallinnan TV-tornissa

Mitä häälahjaksi pariskunnalle jolla on jo kaikkea? Mitä lahjaksi meille!

Koska emme budjetti syistä voi panostaa häämatkaamme, on se meillä häälahjana suoraan kärjessä. Kuitenkin itsekin olen sen kaltainen häävieras, ettei ”kylmän” rahan antaminen houkuta, joten koitamme aina keksiä jotain muuta vaihtoehtoa rahan sijaan. Tiedän tämän olevan erittäin typerää, sillä juhlakalujen toiveita tulee kunnioittaa.

Häissä joissa on ollut häälahjalista, olemme ostaneet aina listalta jotain. Koska meillekin tuli häälahjalista häälahjatilin lisäksi, kokosimme lahjalistalle muutaman tavaran ja sitten ihan vain avioliiton arkeen sopivia ”lahjoja” eli elämyksiä. Oli ravintolaillallista, leffa- ja teatterilippuja sekä lentolahjakortteja. Kuitenkaan jos mikään näistä ei hääparia innosta, on Suomessa myös toinen vaihtoehto nimittäin Elämyslahjat-sivusto, johon on koottu kaikkea kivaa lahjaideaa myös hääpareille!

Sainkin yhteistyömailia, jonka ansiosta kiinnitin enemmän huomiota sivuston tarjoamiin lahjaideoihin myös meitä kahta ajatellen. Peten kanssa selattiin nettisivujen tarjontaa ja minä hihkuin monessakin kohtaa, että ”tuo ois niin hyvä meille”! Vaikka kiinteä tavara antaa tietenkin mahdollisesti vuosikymmeniä kestävän sidoksen hääpäivään (perinteinen Aalto-maljakko tai hääparin valitsema astiasto), haluaisin itse mielummin lahjoja, joilla voisimme piristää tulevan syksyn harmautta ja ensimäistä avioliitto vuottamme. Kuitenkin henkinen perintö on paras lahja mitä voi saada ja avioliittoa varmasti piristää yhdessä olo ja tekeminen enemmän kuin kaunis astiasto.

Elämyslahjat-sivustolta löytyi ihania häälahjaideoita kuumailmapalloilusta ravintolaillalliseen kahdelle. Jokaisen kukkarolle sopivia vaihtoehtoja muutaman kympin panostuksesta useaan sataan euroon. Mitä me itse sitten haluaisimme kokea ensimäisenä avioliittovuotenamme?

dine-indark

  • Illallinen pimeässä kahdelle. Tätä mietin pitkään myös häälahjalistallemme. Muistaako joku tv-sarjan ”Treffit pimeässä”? Mieleeni tuli heti tämä sarja ja olisi uutta ja erilaista kokea illallinen pilkkopimeässä. Uskon, että treffit pimeässä ruokailun kesken olisi jopa eroottinen kokemus, sillä kaikki aistit pääsisivät ihan eritavalla käyttöön. Mahtava lahjaidea kaikille ruoan ystävillä. Itse tosin olen niin nirso, että minua pelottaisi tarjoillaanko ruuaksi parsaa tai sieniä, jolloin luultavasti hikoilisin penkissä illlallisen ajan.
  • Ammunta käsiaseilla kahdelle. Siis vau! En ole ikinä ampunut impparia kovemmalla tykillä missään. Tämä olisi elämyksenä hurjan siisti ja turvallisessa ympäristössä toteutettu. Uskoisin Peten olevan innoissaan lahjasta ja kokemuksena tämä olisi meille pariskuntana jotain aivan uutta ja erilaista.

dits_500px

        • Champange in the sky – kuohuvaa Helsingin yllä kahdelle. Tämän elämyksen olen halunnut kokea jo parin vuoden ajan. Ensin tämäkin oli meidän häälahjalistalla, mutta en ollut varma miten lahjakortin voimassaoloaika määräytyy, sillä tapahtuma on kesäkuussa ja häät vasta heinäkuun lopussa. Viime keväänä olin jo suunitellut ostavani lahjakortin meille kahdelle vuosipäivälahjaksi, mutta hääbudjetti kolkutti mielessä, joten kuohuvat Helsingin yllä jäi nauttimatta.
      • Kesäkauden lento kuumailmapallolla 2:lle. Tämä kuuluu ehdottomasti myös niihin ”once in a lifetime” kokemuksiin! Huikeaa! Kuumailmapalloilu pelottaa jo ajatuksena minua, mutta rakkaan aviomiehen kainalossa olisi se kokemuksena jotain niin mieletöntä, ettei sitä voisi heittää hukkaan!
      • Romanttinen kuvauspaketti kahdelle. Tätä lahjaa ei tarvitse edes perustella. Olen suunnitellut meille pari boudoiria muutenkin, joten lahjana tämä olisi varmasti huikea kelle tahansa pariskunnalle.

5643_r

2195_r

  • Peten bestman vaimoineen sai häälahjaksi ystäviltään upean reissun karhujen katseluun Kainuussa. Heillä lahjaan kuului myös majoittuminen luonnon keskellä, mutta elämyslahjat tarjoavat, ihan vain päiväretkenkin Suomussalmelle! Karhunkatselu – Iltaretki karhukojulle (2:lle). Kainuu, kesä, luonto ja villieläimet. Aivan mieletön lahja!
  • Hemmottelupaketti kahdelle Villa Riihirannassa. Tämä lahja on myös aivan huikea. Kaikki esittelemäni lahjat ovat, mutta me rakastamme mökkeilyä ja Kainuun mökille on sen verran pitkä matka, että yöpyminen järvenrannalla Jyväskylässä kahdestaan, olisi ihanaa.

Häälahjaideoita on sivustolla yli sata. Yleisesti lahjaideoita yli 700! Voisin haluta minkä tahansa niistä myös meidän häälahjalistalle. Kokemukset ovat kultaakin arvokkaampia.
Haluaisitko sinä häälahjaksi perinteisten lahjojen sijaan mielummin elämyksen juuri teille kahdelle?

Teksti: Korppu
Alkuperäinen artikkeli (julkaistu kirjoittajan luvalla): http://lovefall2014.blogspot.com/2014/06/mita-haalahjaksi-pariskunnalle-jolla-on.html
Lisää häälahja ideoita

Häälahjat mietinnässä: lahjaksi elämyksiä

Kuten monet muutkin avioituvat parit, olemme mekin ehtineet elää jo pitkään ennen häitä yhteisen katon alla, joten tarpeelliset kipot ja kupit on ehditty hankkia nurkkiin pölyttymään jo kauan sitten. Olen aikaisemmin pohtinut häämuistamisten pyytämistä tavaravuorien sijaan suoraan häämatkatilille sekä miettinyt myös häämatkan menojen kirjoittamista auki häälahjalistaan. Lisäksi olen alkanut miettimään vaihtoehdoksi myös muiden (ei siis välttämättä häämatkaan liittyvien) elämyksellisten lahjojen lisäämistä listalle.

Tarkoitukseni on ollut kirjoittaa elämyslahjoista jo useampaan otteeseen, mutta aina se on syystä tai toisesta unohtunut tuonne luonnoksien joukkoon. Nyt minuun kuitenkin otettiin yhteyttä ja tarjottiin mahdollisuutta lähteä yhteistyöhön Elämyslahjat.fi-sivuston kanssa. Olin tietysti onnesta soikeana, sillä olen aikaisemminkin hankkinut perheelleni ja ystävilleni aineettomia lahjoja kyseisen sivuston kautta – hierontoja sekä kasvohoitoja lähinnä tähän mennessä. Olen itse ollut palveluun tyytyväinen, joten uskallan hyvillä mielin suositella sitä muillekin.

Selasin Elämyslahjat.fi:n ehdotuksia mahdollisiksi elämyksellisiksi häälahjoiksi ja löytyihän sieltä monenmonta varteenotettavaa vaihtoehtoa! Vai miltä kuulostaisi esimerkiksi illallinen pimeässä, lasinpuhallus, suklaatyöpaja, champagne in the sky – shampanjaa 50 metrin korkeudessa, – yhteinen hemmotteluhoito, drinkkikurssi, romantiikkapaketti Tallinnassa, kuumailmapallolento, huskysafari, ratsastusretki, monenlaiset upeat hotellipaketit tai vaikkapa nousuvarjoilu Saimaalla? – voisi sanoa, että jokaiselle jotakin. Hinnat vaihtelevat 28 euron Wasalandia-päivästä tuhannen euron helikopterilentoon. Sopii siis myös monenpaksuiselle lompakolle.

Mikäli ette vielä ole tutustunut elämyslahjoihin, suosittelen lämpimästi kurkkaamaan eri vaihtoehtoja!

Millainen olisi oma suosikkisi elämyslahjaksi? Oletko aikaisemmin antanut tai saanut elämyslahjoja? 

Teksti: Haahullu
Alkuperäinen artikkeli (julkaistu kirjoittajan luvalla): http://haahullu.blogspot.com/2014/06/haalahjat-mietinnassa-lahjaksi-elamyksia.html
Lisää häälahja ideoita

Häälahjapohdintoja ja elämyslahjoja

Nyt kun hääkutsut on lähetetty, on meidän todella alettava miettimään mitä me toivomme häälahjaksi. Lahjalistamme on vielä kovin lyhyt ja olemme sulhon kanssa yrittäneet pähkäillä moneen otteeseen mitä voisimme toivoa. Kuin taikaiskusta sain yhteistyöehdotuksen Elämyslahjat.fi:stä tutustua heidän valikoimaansa ja pohtia elämyksellisiä häälahjoja. Mahtavaa, miksei meille kummallekaan ei tullut elämyslahjat edes mieleen?!

Elämyslahjat.fi –sivusto oli minulle jo tuttu entuudestaan, vaikkakaan yhtään elämystä en ole ehtinyt sivuston kautta ostaa. Sivustolta on helppo etsiä haluamiansa elämyksiä monin eri jaotteluin: tilaisuuden mukaan, hinnan mukaan, lahjan saajan mukaan ja niin edelleen. Kaikille löytyy aivan varmasti jotakin, ja etenkin jos lahjan saajalla on jo kaikkea, niin elämys on varmasti todella mieleinen lahja. Meille olisi ainakin!

No niin, nyt elämyslahjojen mielenkiintoiseen maailmaan!

Olemme molemmat Otson kanssa huonoja tuhlaamaan esimerkiksi mihinkään hemmotteluun. Emme ole koskaan käyneet yhdessä missään hieronnassa (thaimaan lomamatkaa lukuunottamatta) tai minä en ole koskaan käynyt esimerkiksi kasvohoidossa. Tällaisiin asioihin ei raaski laittaa rahaa, joten yhteinen hemmottelu olisi ihana saada lahjaksi. Elämyslahjoilta löytyy monenlaista hemmottelua, mutta meidän suosikeiksi nousivat kuumakivihieronta kahdelle ja romanttinen hieronta kahdelle.

Rejuvenation - Couple enjoying a body massage at the spa

Kuumailmapallolento on ollut minun haaveeni jo todella kauan. Ja ei Otsokaan varmaan laittaisi sitä pahitteeksi! En muista olenko kertonut tätä täällä, mutta minä olin siis aina haaveillut, että minua kositaan yläilmoissa kuumapallolennolla. Otsokin sai kuulla tästä monen monet kerrat kun näin kuumailmapalloja lentämässä taivaalla. Hän myös sanoi minulle moneen kertaan, että minähän tietäisi heti mitä on tapahtumassa, jos kuumailmapallon kyytiin yllättäen päätyisimme. Huh heijaa, aikamoiset paineet olin minäkin saanut asetettua kosinnalle. Pahoittelut rakas! Kuumailmapallolento on kuitenkin vieläkin haaveissa ja ehdottomasti meidän to do –listalla tulevaisuudessa. 🙂

hot air balloon _small

Innostuin myös ihan täysin elämysvalikoimasta löytyneestä: Kieltolaki -illallisristeily Helsingin Kauppatorilta kahdelle. Kuvauksessa kerrotaan elämyksestä näin: ”Vuosina 1919-1932 voimassa ollut kieltolaki sai aikaan ennen näkemättömän pirtun salakuljetuksen. Matkalla kerromme kieltolain mukaansa tempaavia tarinoita niiden oikeilla tapahtumapaikoilla. Saatavilla kieltolakihenkisiä juomia.” Heh, miten hauskalta kuulostaa! Me olemme molemmat Otson kanssa todella kiinnostuneita kuulemaan ja oppimaan aina uusia asioita ja uutta nippelitietoa, joten voin kuvitella miten hauska tällainen elämys olisi. 😀

risteilijŠ.tif

Toinen ”sivistävä” lahja, josta varmasti molemmat tykkäisimme kovin on viinikurssi. Meillä kummallakaan ei ole sen kummempaa viinitietoutta, vaikka viineistä molemmat kovin pidämme, joten kaikki lisätieto asiasta olisi hyvin tervetullutta. Yhteinen aika viinin parissa ei varmasti voi mennä pieleen? 🙂

Me molemmat haluaisimme kokea yhdessä myös jännittäviä extreme-elämyksiä ja kokemuksia. Tandem-hyppy lentokoneesta olisi aivan unelma ja sellainen once in a lifetime elämys. Samoin lento yhdessä pienlentokoneessa tai esimerkiksi koskiretki tai koskiuinti. Tuo koskiretki ja –uinti kuulostaa ihan mahtavalta! Ehkä innostuisimme ja hurahtaisimme koskenlaskuun ja matkaisimme pitkin ulkomaita laskemassa koskia? Heh, toiveajattelua! 🙂

rafting_small

Tähän joukkoon mahtui näitä muutamia kalliimpia elämyksiä ja emme tietenkään oleta että ihmiset ostaisivat meille kalliita lahjoja, se ei ole mitenkään toivottavaa! Mutta isommalla vierasporukalla kalliimmankin elämyksen hankkiminen olisi mahdollista.

No niin, nyt meidän listassa on monta lahjaideaa lisää. 🙂

Mitä lahjoja te olette toivoneet, jos olette toiveita esittäneet? Mikä olisi kaikista mieluisin lahja?

Teksti: Pauliina
Alkuperäinen artikkeli (julkaistu kirjoittajan luvalla): http://whiteandknight.com/haalahjapohdintoja-ja-elamyslahjoja/
Lisää häälahja ideoita

Millainen elämyslahja häälahjaksi?

Wedding_Fi_FB_ph1

Olen aikaisemmin katsellut elämyslahjoja, kun olen lahjoja etsinyt. Minusta elämyslahja on hieno idea, varsinkin itse olisin vauhdikkaana ihmisenä tyytyväinen tuollaisesta lahjasta.

Meidän häälahjatoive oli heti selvillä. Halusimme rahaa lahjaksi, koska toiveena on häämatka. Elämyslahja olisi ollut varmasti hyvä lahja, jota olisi voinut toivoa, jos ei olisi toivottu rahaa. Tykkäämme miehen kanssa molemmat enemmän kokemuksista, kuin astiastoista ja pyyhkeistä. Nyt sain tilaisuuden tehdä yhteistyötä elämyslahja.fi ja selailin heidän häälahja valikoimaansa. Minulle kelpaisi noista vaikka mikä lahjaksi! Valikoin tähän minun omat suosikit, jotka ottaisin häälahjaksi mieluusti.

1) Tallink-spa, romantiikkapaketti kahdelle, mikä olisikaan parempaa, kuin päästä aviomiehen kanssa romanttiselle lomalle!

2) sukelluskokeilu olisi myös mahtava kokemus!

3) Illallinen pimeässä kahdelle – Tampere, tämä olisi varmasti erinlainen ruokailu kokeilu.

4) Breakfast in the Sky® – aamiainen Tampereen yllä (2:lle) Tampere, olisi erinlainen kokemus. Unohtamaton aamiainen.

5) Huippu kokemus olisi myös lento kuumailmapallossa, mutta tämä vaatisi vierailta jo isompaa rahallista osallistumista. Tämä voisi toimia hyvin, jos useampi ihminen osallistuisi lahjaan.

Elämyslahjoja löytyisi varmaan jokaisen makuun jotakin. Noita elämyslahjoja on aivan valtava määrä, jopa 700 kappaletta.

Teksti: Unelmahäät 2014 blogi
Alkuperäinen artikkeli (julkaistu kirjoittajan luvalla): http://unelma2014.blogspot.fi/2014/06/millainen-elamyslahja-haalahjaksi.html
Lisää häälahja ideoita