Suppailu (SUP-lautailu)

Sup-lautailu eli tavallisemmin suppaus tai suppailu tulee sanoista Stand Up Paddling. Suppaus on Havaijilta alkunsa saanut surffailun muoto. Suppaus on yllättänyt monet ensikertalaiset helppoudellaan. Voisi kuvitella, että sup-laudan päällä tasapainoilu on haastavaa, mutta siihen tottuu nopeasti. Myös laudan keveys saattaa yllättää. Lisähaastetta suppailuun saa esimerkiksi venettytelemällä tai joogaamalla sup-laudan päällä.
Näytetään: 6

Suppailu eli Stand Up Paddle Boarding (tunnetaan myös nimellä SUP-lautailu) on muutamassa vuodessa kasvanut suosituksi vesiurheilulajiksi. Suppailu keksittiin Havaijin rannoilla surffauksen alalajiksi 60-luvulla. SUP-lautailu on saavuttanut suosiota niin nuorten kuin vanhojenkin keskuudessa. Nykyään ihmiset melovat SUP-laudoilla kaikkialla, missä vain on vettä, aina rauhallisista järvistä julmiin koskiin. Mikä olisikaan parempi tapa viettää kuumaa kesäpäivää, kuin suppailla tyynellä järvellä tai merellä. SUP-lautailu on hyvää urheilua omilla ehdoilla ja se voi olla niin rauhallista tai hurjaa kuin itse siitä teet, kaikki on sinun käsissäsi. Jokainen suppailija aloittaa samoista lähtökohdista, tasapainon löytämisesta laudan päällä. Suppailu on täydellinen lahjaidea läheisellesi tai hauskaa yhteistä tekemistä isommallekin porukalle. Ota ystäväsi mukaan ja tule tutustumaan tähän hauskaan vesielämykseen ja nauttimaan kauniista maisemista veden äärelle!
Kehittääksemme lahjahakuasi, käytämme evästeitä statistisiin ja markkinoinnillisiin tarkoituksiin. Lue lisää rekisteriselosteestamme.