Matka (omille) äärirajoille

Suurempia kuvia artikkelin lopussa.

Suurempia kuvia artikkelin lopussa.

ElämysLahjojen markkinointipäällikkönä ei ole aina helppoa. Joskus joutuu esimerkiksi töihin lauantaina. Hyvänä puolena siinä on, että tällaiset työkeikat ovat yleensä elämysten testaamista.

 

Tällä kertaa meidät kutsuttiin Rockmotorsportin järjestämään ajourheilupäivään Virtasalmen Motoparkissa. Seppo halusi, että saamme omakohtaisesti kokea myynnissä olevan Radical-ajoelämyksen. Koska samaan aikaan Helsingin tiimi oli pitämässä huolta asiakkaista meidän omassa Ferrari-tapahtumassamme, elämystestaajan tehtävä lankesi minulle.

 

Lähtö

Päivä alkoi matkustamalla Onnibussilla Turusta Helsinkiin. Nämä yhteydet ovat muuten käteviä ja edullisia – junaa vastaavaa matkustusajalla on mahdollista päästä n. viidellä eurolla Turusta Helsinkiin.

 

Kampista otin taksin Malmin lentoasemalle, jossa tapasin matkakumppanini Rainerin ja Thomaksen. Lensimme heidän Piper Lance II -kevytlentokoneellaan Varkauden lentoasemalle. Tom kertoi koneesta seuraavaa: se on amerikkalainen, valmistusvuosi 1979, 6-paikkainen Lance II, paino 1600 kg, nopeus 140 solmua, teho 300 hv, varustettu kuusisylinterisellä ruiskumoottorilla, joka kuulemma mahdollista lentämisen myös pää alaspäin suunnattuna (olin iloinen ettei näin kuitenkaan tehty…).

 

Noin tunnin kestoisella matkalla kohtasimme turbulenssia jonkin verran. Tom lensi kuitenkin hyvin ja luotettavasti, ja saatoin siksi torkkua koneessa turvallisin mielin n. 20 minuuttia. Perillä Varkaudessa odottelimme noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen Seppo haki meidät lentoasemalta. Veimme Tomin hotelli Oscariin Varkauden keskustaan.

 

Sitten ajoimme Motoparkiin.

 

Motoparkissa

Paikalla Motoparkissa oli runsaasti autoja ja ihmisiä, ja tapahtuma vaikutti hauskalta ensi metreistä alkaen. Mukana oli useita hienoja autoja: joukossa nähtiin mm. Ferrareita, Formula-autoja (Heinz Harald Frenzenin käytössä ollut Arrows-tallin auto ja Eddie Irvinen Jaguar-tallin auto) Sekä tietysti kaksi kappaletta Radical-autoja, joista toisessa oli minun tarkoitus olla kyyditettävänä. Tarkemmin ottaen tämä auto oli Radical SR8, joka on erittäin kevyt ja aerodynamiikaltaan edistynyt kulkupeli.

 

Varttuessani nuo edellä mainittujen Formula 1 -kuljettajien nimet olivat tulleet tutuiksi televisiolähetyksistä, ja olikin erikoisen hieno tunne nähdä heidän entiset ajopelinsä käynnistettävän ja ampaisevan hurjaa vauhtia ajoradalle. Se miellytti myös muuta yleisöä, sillä autojen käynnistymistä edelsi harras tunnelma ihmisten kerääntyessä ympärille tätä ihmettä todistamaan.

 

Ruokailin pikaisesti ja laitettuani päälle ajohaalarit ja kypärän asetuin odottamaan kyyditysvuoroani. Tuntui jännittävältä kulkea ”varikon poikki” ajohaalarit päällä. En kuitenkaan ollut vuorossa heti, vaan jouduin odottelemaan kyyditysvuoroani aika tovin. Siinä odotellessani seurasin muita kyyditettäviä ja ilokseni huomasin, että myös naiset uskaltautuivat Radical-autojen kyytiin. Ajourheiluahan on perinteisesti pidetty miehisenä lajina, mutta kyyditettänä oli useita nuoria ja selvästi hurjapäisiä naisia. Kuitenkaan mikään jonka muiden kyyditettävien kasvoilta näin ei saanut minua pelkäämään – päin vastoin, kasvoilta paistoi ilo ja jännitys hurjan rata-ajelun jälkeen.

 

Viimen koitti myös minun vuoroni. Ajajana oli Jani Hjerppe, joka on osallistunut kilpa-ajoihin Suomen lisäksi useassa maassa. Jani on taidokas kuski, ja lisäksi erittäin miellyttävä persoona.

 

Asetuin sisään autoon Janin vierelle. Kolmipistevyö kiinnitettiin tiukasti ja tämä sai aikaan turvallisen olon. Ainakaan en lentäisi pois autosta. Minua ohjeistettiin pitämään jalat suorina ja pitämään kiinni oikealla puolella olevista raiteista. Ennen lähtöä yritin sanoa Janille, ettei ajaisi niin lujaa, mutta hän ei moottorin jylinän vuoksi kuullut. Sitten ampaisimmekin jo radalle.

 

Itse ajoelämys oli paljon rajumpi mitä olin odottanut. Tässä seuraavana päivänä ylös kirjoittamani vaikutelmat:

 

– silmälasit irtosivat
– keho liimautui mutkissa penkkiin
– viimeisellä kierroksella alkoi sataa
– oksennusta oli joka puolella

 

Muistikuvieni mukaan se eteni tosiaan noin. Varikolta lähdimme pitkälle suoralle huimaa vauhtia kiihdyttäen. Heti ensimmäisessä mutkassa huomasin, että tämä ei ole leikkiä; auto nimittäin kääntyi todella nopeasti. Voimakkaat jarrut hidastivat auton salamannopeasti mutkia varten. Mutkissa G-voimat pusersivat kyyditettävän laidalta toiselle – uskoisin että hävittäjälentäjässä tunne on vastaavanlainen, mutta tavallisessa autossa sellaista ei pääse kokemaan. Korvatulpista huolimatta moottorin ääni kantautui jyristen korviin.

 

Ensimmäisen, noin minuutin mittaisen, kierroksen jälkeen olin jo aivan poikki, mutta jatkoimme vain eteenpäin toiselle kierrokselle. Meno oli niin hurjaa, että tässä vaiheessa silmälasini lähtivät korvilta ja lensivät niin sanotusti poskelle. Tunsin jo suorastaan pakokauhua ja halusin kovin päästä autosta pois. Mutta Jani vain painoi kaasua ja kiihdytti entistä kovempaan vauhtiin.

 

Kolmannella kierroksella huomasin kypärään ilmaantuvan pieniä sadepisaroita. Jani hiljensi hieman vauhtia ja kierroksen lopussa ajoimme pois – sateella ei voinut jatkaa.
Loppusuoralla vatsani viimein antoi periksi ja oksensin. Jani ei tainnut tätä edes huomata, vaan ohjeisti minut vain irroitettavan autosta.

 

Ajon jälkeiset muistikuvani ovat selkeät, mutta en muista huomanneeni kenenkään lähteneen paikalta. Yhtäkkiä vain havaitsin istuvani nurmikolla polviasennossa sateen kevyesti tullessa alas ja muiden jo lähteneen purkamaan ajojärjestelyjä. Eräs Rocksportmotorin tiimin jäsen tuli tiedustelemaan vointiani ja toi hieman paperia. Janikin tuli paikalle ja ihmeekseni sanoi ettei ollut valitettavasti päässyt vielä täyteen vauhtiin sateen keskeyttäessä meidät. Tähän en voinut vastata mitään – kiitin vain
mielessäni Jumalaa tuosta sateesta, joka oli pelastanut minut ainakin yhdeltä kierrokselta sietokykyini äärirajojen tuolla puolen.

 

Jälkeenpäin

Radical-kyydityksen jälkeen maailma pyöri silmissäni. Tapasin Sepon ajoradan VIP-tiloissa jokusen hetken päästä ja hän tarjosi minulle Jaffa-pullon, josta otin pienen huikan. Muilla seurueen jäsenillä oli kuitenkin jo kiire joten pikaisen WC-käynnin jälkeen lähdimme ajamaan pois Motoparkista. Matkan aikana oksensin vielä puolen tusinaa kertaa.

 

En voinut ajatellakaan lentämistä takaisin Helsinkiin, joten pyysin matkakumppaneitani jättämään minut johonkin sijaintiin, josta voisin ottaa junan Turkuun. He jättivät minut Pieksämäen juna-asemalle – kiitin kyydistä ja pahoittelin aiheuttamaani viivästystä.
Matkakumppanini siis jatkoivat matkaa. Sillä päivällä ei kuitenkaan ollut enää junia Turkuun – ehkä onneksenikin, koska maailma vielä hieman pyöri silmissäni – ja näin päätin jäädä Pieksämäkeen yöksi.

 

Hetken kävelyn ja paikallisen R-Kioskin myyjän ystävällisten neuvojen jälkeen onnistuin löytämään Hotelli Savonsolmun, joka sijaitsee kauniissa maisemissa Lampolahden ja Asemalahden välissä. Tänne jäin, aivan rättiväsyneenä. Illalla tosin tuli Mestareiden liigan finaali, jonka jaksoin katsoa (valitettavasti Juventuksen pelin taso ei vetänyt vertoja Barcelonalle).

 

Loppupäätelmät

En ole koskaan ennen ollut näin nopeassa kyydissä. Ajoin erittäin nopeaa Ariel Atomia Prahan liepeillä Tsekissä, enkä kokenut siinä minkäänlaista pahoinvointia, ainoastaan vauhdin ihanuutta. En ole myöskään koskaan oksentanut tai tuntenut pahoinvointia autossa – päin vastoin, pystyn esimerkiksi työskentelemään autokyydissä, mikä ei onnistu kaikilta. Siitä huolimatta minulla ei ollut mitään saumoja kestää saamaani kyyditystä.

 

Voinko siis suositella tätä kokemusta? Se riippuu. Jos olet minun kaltaiseni ja äärimmäiset kokemukset huimaavat sinua liiaksi, en uskalla suositella sitä sinulle. Sinulle suosittelen silloin esimerkiksi omaa lempielämystäni, illallista pimeässä. Mutta: jos sen sijaan olet hurjapää ja pidät esimerkiksi vuoristoradoista, tämä kokemus antaa sinulle huiman adrenaliinirysäyksen ja tunnet varmasti olevasi elossa. Sillä Radical-kyyditys on juuri kuin vuoristorata-ajelu, ainoastaan eroten siinä, että se järjestetään maan päällä.

 

Olen kertonut edeltävässä niin tarkasti kuin muistan miltä eilinen tuntui. Tältä siis tuntuu ylittää omat äärirajansa. Se on pelottavaa, mutta kuitenkin hyvä kunkin meistä jossain vaiheessa tehdä, jotta tietäisimme mihin asti yllämme. Tämän kokemuksen jälkeen kunnioitan kilpa-ajajien kykyjä huomattavasti enemmän
– televisioruudulta se näyttää kovin helpolta, mutta tiedän nyt että todellisuudessa G-voimat tekevät jo yhdestä kierroksesta haasteellisen kokemuksen. Tiedän myös, että jatkossa meiltä osallistuu näihin tapahtumiin joku muu, mahdollisesti maajohtamme Kadri, joka onkin varsinainen hurjapää minuun verrattuna.

 

Kiitokset vielä Rockmotorsportille ja Seppo Sukille kutsusta ja ymmärtäväisestä asenteesta. Kukaan ei vähätellyt minua, vaikka olinkin tietääkseni ainoa jonka vatsa petti päivän aikana. Tästä olen kiitollinen. 

 

puolassa_pieni

Joni Salminen

Kirjoittaja on ElämysLahjojen markkinointipäällikkö, joka pitää (etenkin viimeisimmän kokemuksen jälkeen) eniten rauhallisista ja rentouttavista elämyksistä.

 

Kuvat:

 

Radical-auto varikolla. Se on hieno ja vaikuttava menopeli.

Radical-auto varikolla. Se on hieno ja vaikuttava menopeli.

 

Vielä ennen ajoa kyyditettävää hymyilytti kovin

Vielä ennen ajoa kyyditettävää hymyilytti kovin.

Radical-auto radalla. Sitä on hyvin vaikea kuvata suuren nopeuden vuoksi.

Radical-auto radalla. Sitä on hyvin vaikea kuvata suuren nopeuden vuoksi.

Myös silmälasit olivat ajon jälkeen oksennuksessa.

Myös silmälasit olivat ajon jälkeen oksennuksessa.

 

Tältä näytin seuraavana päivänä. (Olo oli hyvin nöyrä.)

Tältä näytin seuraavana päivänä. (Olo oli hyvin nöyrä.)