Kuluvaa viikkoa vietimme Ylitä itsesi -teemalla, ja ylitimme omia pelkojamme uusien elämystestausten parissa. Kaikki me pelkäämme varmasti jotakin, mutta elämysten avulla omista peloista ja kammoista voi siedättyä turvallisesti!
Lentopelko sekä korkeanpaikankammo
Olen koko ikäni pelännyt hirveästi korkeita paikkoja, lentämistä sekä etenkin hyppyjä tuntemattomaan. Kun sain kuulla, että olisi mahdollisuus hypätä laskuvarjohyppy, säikähdin ja ajattelin että pystynkö tähän. Hyppypäivä koitti, jolloin kuitenkin nousin bussiin ja matkustin Malmin lentokentälle pelonsekaisin fiiliksin. Kentällä jännitys kasvoi, mutta rohkaistuin silti pukemaan hyppyhaalarin päälle ja sen jälkeen en enää perääntynyt. Ajattelin, että tämä pelko on nyt kohdattava. Lentokoneen noustessa koko ajan ylemmäs, pelkoni alkoivat hiljalleen vähentyä. Hyppykaverin ansioista olin rentoutunut ja mietin mielessäni, miltä vapaapudotus tuntuu sekä miten upealta Helsinki mahtaakaan näyttää niin korkealta katsottuna.
Neljän kilometrin kohdalla kone hidastui ja oli aika hypätä. Oma vuoroni koitti heti harjoittelija Jannikan jälkeen ja minua jännitti. Taivutin itseni kaarelle, pidin päätäni koholla sekä taivutin jalat koneen alle, hyppymiehen ohjeiden mukaan. Sitten se oli menoa! Vapaapudotus tuntui niin huikealta, silmät auki lensin 200 kilometrin tuntivauhdilla alaspäin. Kaikenkaikkiaan se tunne oli mahtava, kun sain laittaa kädet sivuille ja lentää kuin lintu. Alle minuutin kestävän vapaapudotuksen jälkeen laskuvarjo aukesi, onneksi. Minua rupesi naurattamaan, sillä kaikki se korkeanpaikankammo oli kadonnut. Lentelimme varjolla Helsingin yllä ja teimme välillä myös hauskoja kieppejä. Hymyilin laskeutumispaikalle saakka, koska tunnetilat pudotuksesta ja lentelystä olivat niin mahtavat. Ilma oli aurinkoinen ja maisemat näyttivät niin upeilta yläilmoissa.
Hypyn jälkeen olin sanoinkuvaamattoman onnellinen, sillä kohtasin pahimman pelkoni, korkeanpaikankammon. Laskuvarjohyppy oli ehdottomasti elämäni paras kokemus, joka säilyy muistoissa ikuisesti. Hyppy tuotti suuren adrenaliiniryöpyn ja kokemuksen myötä voisin hypätä myös uudestaankin, koska olen nyt ylittänyt itseni.
-Suvi
Ahtaanpaikankammo
Olen aina inhonnut suljettuja ja ahtaita paikkoja. Halusin päästä eroon ahtaanpaikankammostani ja lähdin etsimään elämystä, jossa laittaisin itseni epämukavuusalueelle. Huonepakopeli on sopiva vaihtoehto, sillä joutuisin olemaan yhdessä huoneessa tunnin ajan ja tarkoituksena olisi päästä sieltä pois.
Ajatus ahtaasta ja hämärästä huoneesta, jossa tulee olla lukkojen takana tunnin ajan ahdisti todella paljon.Tämä on todella suuri haaste ahtaanpaikankammoiselle henkilölle. Tunteet olivat todella sekavat ennen elämystä, sillä halusin lähteä ylittämään itseni, mutta pelkäsin että en pystyisi siihen. Tunti on todella pitkä aika, ja voi olla että ahdistus kasvaa liian suureksi enkä pysty olemaan huoneessa niin kauaa. Huoneessa ei tarvitse kuitenkaan olla yksin, sillä mukaan tulee kaksi kaveria tueksi.
Pakopelin aloitus oli minulle kaikista vaikein osa pelistä, sillä jouduimme olemaan pienessä sellissä kolmistaan käsiraudoissa. Huomasin kuitenkin nopeasti, että haastavat tehtävät siirsivät ajatukseni pois kammostani. Tunti meni yllättävän nopeasti ja yhtäkkiä olimmekin selvittäneet kaikki tehtävät ja pääsimme ulos viimeisestä huoneesta. Olin todella yllättynyt ja ylpeä itsestäni, että selviydyin huonepakopelistä noinkin helposti. Nyt voin vain ilolla muistella tunnetta, kun pääsimme viimeisestä huoneesta ulos ja olin ylittänyt itseni. 🙂
-Jannika
Korkeanpaikankammo
Korkeanpaikankammo on tullut minulle vasta näin vanhempana, eikä aiemmin korkeissa paikoissa oleminen tuntunut missään. Nykyään kuitenkin esimerkiksi maailmanpyörässäkin tarraan kaksin käsin penkistä ja pidän silmät visusti kiinni ylhäällä ollessa. Päästäkseni tästä pelosta eroon, lähdin kokeilemaan latvarata-kiipeilyä seikkailupuisto Korkeeseen. Nimensä mukaisesti radat ovat korkealla; jopa 15 metrin korkeudella männyissä. Ratoja on 9 eri tasoista, ja ne vaikeutuvat aina mitä pidemmälle mennään. Radoilla mennään kiinnitettyinä vaijeriin valjaiden avulla, ja pelkkä niiden varassa oleminen korkealla puissa kuulostaa hurjalta.
Ennen kiipeilyn aloittamista jännitti hieman, sillä en tiennyt yhtään mitä radalla odotti ja millaista kiipeily olisi ensikertalaisena. Valjaiden ja kypärän laiton sekä turvaohjeen jälkeen tajusin, että nyt olen menossa itse kiipeilemään puihin kiinnitettyihin köysiin huonon tasapainon omaavana. Kiipeilyssä vaaditaan ketteryyttä, fyysistä kuntoa ja kylmää päätä. Eniten pelotti se, että jään jumiin kesken radan ja roikun pelkän vaijerin varassa yläilmoissa voimattomana. Kauhistelin myös, että jähmetyn pelosta ylhäällä ollessani enkä uskalla laskeutua itse alas.
Kiipeily oli hauskaa, mutta myös haastavaa ja rankkaa. Haastetta siis oli! Puiden tasanteilla maahan kurkkiessani hikoilevat kädet tärisivät niin väsymyksestä sekä korkealla olostakin, ja välillä piti tarrata tiukasti kiinni puusta. Loppuvaiheessa olin ihan varma, etten enää jaksa kiivetä ilmassa heiluvia tikkaita pitkin korkealle vaikeaan rataan. Itseäni psyykaten viimeisillä käsivoimillani sain kun sainkin itseni ylös ja selvitin huojuvat haasteelliset radat, vaikka tasapainossani ei edelleenkään ollut kehumista. Lopun pitkä vaijeriliuku kruunasi suorituksen, ja tunsin itseni voittajaksi. Suoritin suurimman osan radoista, jopa 3 vaikeaksi nimettyä. Ylitin siis itseni ja voitin korkeanpaikankammon, ja se tuntuu mahtavalta!
-Inka