Bianco Blu'n lasinpuhalluksen puolipäiväkurssi 2 (jatkokurssi) | Fiskars
Tietoa lahjasta
Jatko-osa kauniille taideteoksille
Lasinpuhallus on lasinmuokkaustekniikka, joka otettiin käyttöön noin 100-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Tähän ikivanhaan, perinteikkääseen valmistusmenetelmään lahjan saajan tutustuttaa Bianco Blu -lasistudio, joka sijaitsee Fiskarsin ruukissa, läntisellä Uudellamaalla. Studion naapurista löytyvät myös veneveistämö ja Takopaja – kyseessä on siis todellinen käsityöläisyhteisö luonnon keskellä ja luovuuden lähteillä.
Tällä kurssilla ei otsaa rypistellä, vaan asiat tehdään pilke silmäkulmassa. Jo noin 1 000 kurssilaista on tutustunut lasinpuhallusoppiin Bianco Blu'n avustamana.
Mitä elämyslahjaan sisältyy?
Puolipäiväkurssi 2 on jatkokurssi ykköskurssin läpikäyneille henkilöille. Kakkoskurssilla opetellaan vadin tekoa ja filigraanilasin valmistusta. Kurssilla tehdään neljä esinettä per kurssilainen. Uudet työt ovat hieman ensimmäistä kurssia haasteellisempia, joten niiden tekemiseen kuluu myös enemmän aikaa.
Kenelle elämyslahja sopii?
Kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat käyneet jo ensimmäisen puolipäiväkurssin.
Tiesitkö?Lasinpuhallus on lasinmuokkaustekniikka, jossa sulalasimassapisaraan puhalletaan ilmaa puhallusputken avulla, jolloin massasta muodostuu kupla. Tätä sulaa kuplaa muotoillaan käyttämällä hyväksi sulan lasin eri alueiden lämpötilaeroja tai muottia hyödyntäen. Lasinpuhaltajan käsityö on yhä käytössä taidelasin valmistuksessa. Pakkauksina käytettävät lasipullot puhalletaan muotteihin automaattisilla koneilla.
Tuotetiedot
2-4 tuntia.
Asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Vain osallistujille.
Ympäri vuoden.
Kurssin kesto on noin tunti per henkilö, mutta maksimissaan neljä tuntia, jos paikalla on neljä tai enemmän kurssilaista.
Esineitä ei saa samana päivänä vaan ne menevät yöksi jännitteenpoistouuniin ja aikaisintaan seuraavana päivänä niiden nouto on mahdollista. Jos ne lähetetään asiakas maksaa rahdin.
Varaukset: https://www.biancoblu.fi/lasinpuhallus.php?k=12912
Tarvittaessa varauksiin liittyen voi olla yhteydessä sähköpostitse: [email protected]






