Elämyslahjojen KESÄKISA!

Rentoutuskelluntaan Emman kanssa

VOITIN! Niinhän siinä sitten kävi, onnekseni, että voitin KESÄKISAN ja pääsen nyt rentoutuskelluntaan.

Sinänsä hauska kontrasti minulle. Olen aikamoinen adrenaliiniaddikti ja rentoutuskellunta ei ole edes TOP30 to-do -listallani. Pidän vauhdista, mutta en pidä korkeista paikoista. Ajattelin, että rentoutuskellunta ei tule antamaan minulle oikeastaan juurikaan mitään, kuin hetken täydellisessä hiljaisuudessa ja pimeydessä (ajan haaskausta minulle), mutta tällaiselle duracell-tyypille se varmasti tekee ihan hyvääkin. 

Siispä, ilman mitään ennakko-odotuksia tai ajatuksia, suuntasin kohti rentoutuskelluntaa Helsinkiin. Valmistautuminen on erittäin helppo: et tarvitse mukaan mitään eikä sinun tarvitse valmistautua mitenkään. Check!

Heti saapuessani minulle annettiin heti pehmoiset saunatossut ja esiteltiin tilat. Rentoutuskellunnassa oli oleskelutila, jossa sai pähkinöitä, teetä ja kahvia. Odottelin hetken odotteluhuoneessa, kunnes minut pyydettiin varaamaani kelluntahuoneeseen. Kelluntahuoneen vieressä oli oma erillinen huone, jossa oli kosmetiikkaa, hiustenkuivaaja, erilaisia hiusten-ja ihonhoitotuotteita.

Kelluntahuoneessa oli oma suihku, pyyhkeet valmiina, korvatulpat kelluntaa varten sekä purkki vaseliinia suojaamaan suolan joutumista nirhaumiin tai pieniin haavoihin. Suihkun vieressä oli iso kelluntatankki. Tankissa oli väriä vaihtavat valot ja kaksi painiketta, josta toisesta pystyi tarvittaessa hälyttämään ohjaajan paikalle ja toinen oli valokatkaisija.

Suihkun jälkeen korvatulpat korviin ja ei muuta kuin tankkiin. Tankissa on n. 500 kiloa suolaa. Vesi oli lämpötilaltaan miellyttävä, ja tankissa ilma tuntui hieman lämpöiseltä – ei kuitenkaan ahdistavalta. Sitten vain asetuin selälleni. Suolavesi tuntui kuin ohkaiselta hyytelöltä, joka kannatteli minua. Vettähän ei tankissa loppujen lopuksi paljon ole – juuri sen verran, että kun asetuin selin makuulle, suolavesi kannatteli minut irti pohjasta.

Taustalla kuului musiikkia n. 10min kunnes tuli täydellinen hiljaisuus. Valot vaihtuivat tankissa ja katkaisimesta ne saikin kokonaan itse pois jos niin halusi. Kelluntatankissa oli myös kelluntatyyny, joka auttoi saamaan niskan rennoksi kellunnan aikana. Erittäin hyvä väline stressiniskalle! 

Sitten oli pimeää ja hiljaista. Oli helppo löytää rento asento, jossa oli mukava olla. Minulla on aika hyvä ajantaju, mutta tilan tuntu katosi melkein kokonaan. Tuntui, että välillä kelluin tankissa ympyrää tai että olin kellunut todella kauas tankin seinämistä.

Kun ajatukset päästi vapaalle, pystyi tuntemaan lihaksissa pientä nytkähtelyä. Samanlainen reaktio tapahtuu itselläni usein, kun olen vaipumassa uneen. Niin rentouttavaa kellunta oli. Kyllä kelpasi töiden jälkeen käydä rentoutumassa!

Kellunnan jälkeen olo oli rauhallinen. Vietin hetken rentoutumistilassa, jonne minulle tarjoiltiin kofeiinitonta teetä, kuivattuja hedelmiä ja kurkkuvettä. Kellunnan jälkeen on tärkeää muistaa juoda nestettä!

On vaikea ajatella kenelle kellunta ei sopisi. Se ei vaadi mitään eikä siihen ei tarvitse valmistautua mitenkään eikä tarvitse osata tehdä mitään. Pimeässä ei ole pakko kellua, ja vesi on matalaa. Elämyksessä saa ajan kokonaan itselleen. Suosittelisin tätä ehdottomasti minun kaltaisille levottomille sieluille, sillä välillä on ihan hyvä pysähtyä ja tyhjentää pää ajatuksista.  

Katso video Emma rentoutuskellunnasta ja Miran tandem-hypystä!

Tandemhyppy Miran silmin

HÄVISIN!

Niin koitti se päivä, kun minun oli aika hypätä lentokoneeseen – ja sieltä ulos. 

Pelkään korkeita paikkoja.

Lähdimme eräs maanantaiaamu ajamaan Espoosta kohti Uttia, ostin vähän aamupalaa autoon matkaan mukaan, mutta jännitykseltä en kyennyt syömään. Emma ajoi ja yritti höpötellä niitä näitä ja rauhoittaa minua, mutta itse en kyennyt juurikaan edes puhumaan. Jännitys oli valtava. Koko ajomatkan mietin vain eri skenaarioita ja sitä, että miten ihmeessä löydän itseni tällaisesta tilanteesta. 

Lähestyessä Utin lentoasemaa, tuntui että varmaan pyörryn kohta. 

Kävimme ilmoittautumassa manifestiin. Henkilökunta oli ihanan ystävällistä ja ymmärsi jännitykseni ja otti sen vastaan lempeästi. Täytin ja palautin hyppyyn tarvittavat lomakkeet liittyen mm. terveydentilaani.

Hyppymestarini Anssi tuli esittäytymään ja kahvia hörppiessään hän kertoi, miten kauan ja montako kertaa on hypännyt elämänsä aikana. Muistaakseni luku oli n.1600 kertaa, voi olla että muistan väärin, sillä olin niin omissa jännitys ajatuksissani. Mutta kuitenkin, hänellä oli takanaan paljon hyppyjä! 

Sitten aloimme valmistautumaan hyppyyn! Katsoimme lentokenttäalueen karttaa ja hyppymestari näytti mihin kohtaan laskeudutaan. Lähdimme sisätiloihin, jossa Anssi näytti laskuvarjorepun. Hän kertoi mitä siellä sisällä on ja miten kaikki käytännössä toimii, kun ollaan ilmassa. Seuraavaksi kävimme läpi, että missä järjestyksessä menemme koneeseen ja miten koneessa valmistaudutaan hyppäämään ja miten itse hyppy tapahtuu. 

Päässäni pyöri. Mietin, että muistanko ja osaanko toimia niin kuin ohjeistettiin, enhän edes oikeastaan ollut tajunnut mihin olin ryhtymässä. Seuraavaksi katsoimme minulle hyppyyn tarvittavat varusteet; haalari, lasit ja hanskat. Pelkästään pukiessani haalaria päälleni syke huiteli 140 tienoilla. 

Sisätiloissa kaiuttimista tuli kuulutus, jossa kehotettiin valmistautumaan hyppyyn ja kun kuuluttaja luetteli kaikkien hyppääjien sukunimet ja kun omani lausuttiin, hypystä tuli vielä enemmän konkreettista. Poskia alkoi kuumottaa. Kohta olisin koneessa matkalla neljän kilometrin korkeuteen, josta tulen vapaapudotuksella ja varjon varassa maahan!

Oli aika lähteä kävelemään kohti lentokonetta. En ollut aikaisemmin ollut pienlentokoneen kyydissä, joten pelkästään se jo oli minulle uutta ja ihmeellistä. Minun ja hyppymestarin lisäksi koneeseen tuli muitakin hyppääjiä, yhteensä meitä taisi olla koneessa kaksitoista hyppääjää. Koneeseen mahtuu kerralla 18 ihmistä. Kaksi ensimmäistä hyppäsi koneesta n. 1,5 kilometrin korkeuden kohdalla. Oli hurjan näköistä katsoa kun he hyppäsivät ja katosivat näkökentästä taivaan tuuliin. 

Kone jatkoi nousua, hyppymestari kertoi mitä kaikkea maisemissa näkyy, kai yritti rauhoitella minua, sillä jännitykseni näkyi ja tuntui varmasti muissakin. Jatkoimme koneella nousua neljään kilometriin. Nyt olisi minun vuoro hypätä.

Lähdimme hyppymestarin kanssa kohti lentokoneen ovea, sydän löi tuhatta ja sataa. Pääsin lentokoneen reunalle, laitoin jalat koneen ulkopuolelle niin kuin oli ohjeistettu, hengittelin syvään ja pidin silmiä kiinni.

Sitten mentiin. Hyppymestari tuuppasi meidät koneesta ulos, yhtäkkiä menin 200 kilometrin tuntivauhdilla vapaapudotusta alaspäin, huusin!

En oikein tiedä mitä ajattelin hypyn aikana vai ajattelinko mitään. Vapaapudotus tuntui samaan aikaan järjettömän hullulta ja uskomattoman upealta. Tunnetta, joka hypyn aikana valtaa mielen ja sielun on todella vaikea kuvata. Oli uskomatonta liitää taivaalla pilvien halki, en ikinä ollut kuvitellutkaan kokevani jotain sellaista. 1,5 kilometrin korkeudella laskuvarjo avautui ja vauhti hiljeni. Jalat ja kädet tärisi. 

Varjon varassa lentäminen oli leppoisaa ja maisemat olivat upeat! Sain myös ohjata laskuvarjoa. Tuntui hyvältä pitää vapaapudotuksen jälkeen jostain kiinni.

Tandemhyppy oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. 

Voitin itseni, pelkoni ja sain uskomattoman kokemuksen, jota en varmasti unohda koskaan! 

Vaikka hävisin kilpailun, jonka vuoksi tandemhyppy osui omalle kohdalle, sanoisin kuitenkin, että VOITIN!