Forsman Tea

Teetä on juotu ympäri maailmaa erilaisissa muodoissa jo tuhansien vuosien ajan. Erilaisia teelajikkeita ja valmistusmenetelmiä on lukuisia, ja jokaiseen niistä liittyy omat niksinsä. Forsman Tea järjestää kiehtovia teekoulutuksia, joissa perehdytään kattavasti teen historiaan ja erilaisiin valmistusmenetelmiin sekä tietysti herkullisiin makuihin. Koulutus raottaa ovea teen maailmaan, ja antaa hyvät lähtökohdat oman teeharrastuksen aloittamiselle tai laajentamiselle. Sano hyvästi kitkerälle litkulle, ja opi täydellisen kupposen valmistuksen aakkoset!
Selaa kategorioita

Tee vaikutus teellä!

Teekoulutus on mainio tilaisuus syventyä teen kiehtovaan maailmaan ja päästä maistelemaan erittäin hienoja teelaatuja, joihin ei usein törmää. Koulutuksen ohjaajana toimii kokenut teemestari, joka on omistautunut teelle jo vuosien ajan. Kuulet niin teekulttuurista ympäri maailmaa, kuin erilaisista haudutus- ja käsittelytekniikoista, ja opit valmistamaan erilaisia teelaatuja niiden vaatimalla tavalla. Koulutus on räätälöitävissä osallistujien kiinnostuksen mukaan, ja sopii siksi myös jo aiheesta hieman tietävälle. Forsman Tea järjestää avoimia teekoulutuksia, tai voit myös varata yksityisen koulutuksen omalle porukallesi. Koulutukset järjestetään Vantaalla, ja samalla osallistujilla on mahdollisuus tehdä ostoksia teekaupassa ja jatkaa erilaisten teelaatujen testailua kotona. Forsman on maailman ainoa toimija, joka valmistaa kaikki teesekoituksensa itse Suomessa, omilla resepteillään. Heidän valikoimastaan löydät siis todellakin ainutlaatuisia teeaarteita, mukaanlukien erikoiseriä, joita on saatavilla ainoastaan tehtaanmyymälästä.

Lämmin kupillinen rentoutta ja kulttuuria

Teetä juodaan ympäri maailmaa ja ympäri vuoden, mutta Suomessa se on erityisen suosittua talviaikaan. Varsin ymmärrettävää, sillä mikä onkaan ihanampaa kuin käpertyä viltin alle hyvän kirjan ja höyryävän teekupin kanssa kylmänä talvi-iltana? Tämä elämyslahja sopiikin mainiosti paitsi tietenkin teen ystävälle, myös esimerkiksi lukutoukalle tai neulojalle, joka kaipaa rentouttavaa juotavaa ja mielenkiintoista uutta opittavaa koti-iltojen iloksi. Tee on paljon muutakin, kuin lehtiä ja vettä. Juuri tietylle teelaadulle oikea veden lämpötila, haudutusaika ja tekniikka takaavat parhaan mahdollisen lopputuloksen, jolloin tee pääsee oikeuksiinsa nautinnollisena ja rentouttavana juomana. Varsinaisen teen ohella monilla yrttijuomillakin on todistettuja terveyttä edistäviä vaikutuksia. Perinteisten teejuomien lisäksi Forsman tea valmistaa valtavasti erilaisia modernimpiakin teesekoituksia. Maustetun teen valikoimasta löydät varmasti oman suosikkisi tai useammankin, unohtamatta tietenkään kesäistä jääteetä!

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää teestä!

Forsman Tea teekoulutukset Vantaalla tarjoavat kattavan katsauksen erilaisiin teelaatuihin, teekulttuuriin ja teen haudutusmenetelmiin. Tästä elämyksestä on saajalleen iloa pitkäksi aikaa, sillä kurssilla opittujen taitojen treenaamista voi helposti jatkaa kotonakin, ja maailma on pullollaan kiinnostavia teelaatuja, jotka vain odottavat kokeilemista. Tai ehkä innostutkin sekoittelemaan omia teesekoituksiasi, kun olet ensin oppinut perusasiat teen maailmasta? Teekoulutus on mieltä lämmittävä ja kaunis lahja teen ystävälle.