Kun illalliselta sammuttaa valot, makuaisti terävöityy, eikä pöytäseuruetta häiritse kännykän räpläys. Valoisassa kabinetissa asiakas laittaa mustat lasit silmilleen. Ravintola Tiiliholvin tarjoilija kertoo illan kulusta, tarttuu käteen ja ohjaa asiakkaan kabinettiin illalliselle. Illallinen pimeässä on alkamassa. Parituntinen, jonka aikana pitäisi suoriutua kuudesta ruokalajista sokkona. Pimeässä illallistaminen ei ole uusi keksintö. Maailmalla niitä on järjestetty jo useita vuosia.
Tässä on tuoli, tässä on pöydän reuna, tarjoilija neuvoo. Onneksi tarjoilijan ääni on rauhoittava, sillä paniikki pyrkii kurkkuun. Ensimmäinen asiakas kopeloi tuolia ja istuutuu. Tarjoilija johdattaa loput illallisen osallistujat, noin 10 henkilöä, pöytään. Hetki hiljaista odotusta. Valot sammuvat viereisestä huoneesta ja ovi sulkeutuu. Asiakas ottaa lasit silmiltään, huoneessa on aivan pimeää. Illallinen pimeässä alkaa! Tervetuloa! Minä olen Mari Ojala, teidän emäntänne tänään, illan pimeä emäntä.
Pimeä emäntä Mari on itse vaikeasti heikkonäköinen. Mari on ollut syntymästään asti heikkonäköinen ja on työskennellyt Tampereen seudun Näkövammaisilla erilaisissa keikkatöissä 25 vuotta. Koulutukseltaan Mari on yo-merkonomi, sosiaali- ja terveydenhuollon sihteeri ja vammaistyön lähihoitaja. Hänellä on paljon kokemusta näkövammaisena elämisestä ja näkövammaisten parissa toimimisesta. Mari on opiskellut sekä näkevien kouluissa että näkövammaisten kouluissa. Hänellä on kokemusta myös pimeiden kahviloiden vetämisestä useiden vuosien ajalta, joten ruokailun luotsaaminen luonnistuu jouhevasti. Omia kokemuksia on kertynyt paljon erilaisista tilanteista näkövammaisena – varsinkin Intia tarjosi elämyksiä kaikille aisteille.
Asiakasta Ahdistaa. He haluavat nähdä mitä syövät!
Aluksi käydään emännän kanssa läpi, mitä pöydältä löytyy. Asiakas taputtelee pöytää. Hän löytää vesipullon, lasin, ruokailuvälineet ja lautasliinan. Tarjoilija tuo pimeänäkölasien avustamana ensimmäiset maistiaiset. Pimeässä näkyy vain pimeänäkölasien punainen valo. Pöytäseurue pyrskähtelee, sillä tarjoilija on kuin Terminaattorista. Ruokia odotellessa Mari ehdottaa palikkatestiä. Jokainen nappaa edessä olevasta pussukasta palasen ja yrittää sovittaa sen oikeaan koloon. Vaikeaa… Yksinkertaisilta kuulostavat asiat muuttuvat hankalaksi, kun yksi aisti on pois pelistä.
Asiakkaan alkuruokalautasella on kolme ruokalalajia. Katkarapu tunnistetaan helposti. Vasemmalla on jokin merenelävistä tehty kakku. Asiakas hylkää haarukan ja hipelöi lautasta sormin. Onko se tyhjä? Ahdistus helpottaa, vaikka ei tiedä, mitä suuhun lapioi. Maisteluun keskittyy, ruuan rakenne ihmetyttää ja monia tuttuja makuja alkaa epäillä. Tarjoilija kantaa eteen uuden ruuan. Vaahdon makua ei tunnista, mutta mädin rakenne on tuttu. Poks, poks, ne rouskuvat suussa. Yhdessä annoksessa maistuu riista. Peuraa?
Veitsen käyttäminen ei luonnistu, joten asiakas tunkee palasen kokonaisena suuhun. Ei hyvä idea. Oikealla on jokin mureke, jonka rakennetta tai makua ei osaa yhdistää mihinkään. Epävarmuus ja ahdistus palaavat. Ja jälleen uusi ruokalaji: asiakas maistaa sitruunamelissan ja hunajan. Parasta ruokailussa on arvuutella muiden kanssa, mitä lautaselta löytyy. Eikä kukaan räplää kännykkää. Se on virkistävää. Jälkiruoka yllättää. Keskellä on mousse, josta erottuu valkosuklaa ja salmiakki tai lakritsa. Oikealla maistuu tyrni. Vai oliko se sitä sittenkään? Tarjoilija tulee viimeisen kerran huoneeseen, sytyttää pienen kynttilän. Ruokailun päätteeksi tarjoilija kertoo eri ruokalajien sisällön. Osan asiakas maistoi oikein, mutta osassa meni metsään. Peuraa lautasella ei ollut, eikä salmiakkia. Ruoka-aineet vaihtuvat kausittain. Enempää en paljasta.
Täältä pääset tutustumaan tarkemmin illalliseen pimeässä.
Teksti,
Mari Ojala, pimeä emäntä