Superautot + kesä 2022 = unelmat käyvät toteen

Ajoelämys superautolla on suosittu lahjaidea

Jokakeväinen kohokohta meillä Elämyslahjoilla on se, kun superautot heräävät talviteloilta ja käynnistävät ärhäkät moottorinsa Alastaron moottoriradalla. Maailmankuulut superautot saapuvat Alastaron moottoriradalle tänä vuonna ensimmäisen kerran toukokuussa. Mikä voisikaan olla parempi aloitus kesälle 2022?

Mikä on superauto?

Superautolla tarkoitetaan suorituskykyistä, virtaviivaista, harvinaista, nopeaa ja arvokasta urheiluautoa. Tunnetumpia superautoja ovat Ferrari ja Lamborghini, ja ne löytyvät tietysti myös Elämyslahjojen valikoimasta. Erikoisempana superautona joukkoon on liittynyt myös KTM X Bow R, joka hiilikuidusta valmistettu superauto.

Superautot ovat juuri niitä autoja, joista unelmoidaan avoimesti tai haaveillaan salaa. Tavan tallaajalla ei useinkaan tule eteen mahdollisuutta huristella superautolla, ellei vuokraa tai osta sellaista itselleen. Me Elämyslahjoilla teemme unelmien toteuttamisen mahdolliseksi ja kenellä tahansa on mahdollisuus päästä nauttimaan hurjastelusta superautolla. Tällaista mahdollisuutta harvemmin tulee eteen.

Ajoelämys superautolla on suosittu lahjaidea

Ajoelämykset superautoilla ovat yksi Elämyslahjojen myydyimmistä elämyksistä vuodesta toiseen. Ei siis ihme, että superauto-ajotapahtumat ovat todella suosittuja. Kesäkaudella järjestettävissä ajotapahtumissa jokaisella superautojen ystävällä on mahdollisuus istahtaa upean urheiluauton kyytiin ja kurvata radalle. Ajotapahtumia järjestetään kesän aikana useita. Osta lahjakortti nyt ja tee varaus ajoissa, sillä ajoajat viedään käsistä.  

Erilaisia ajopaketteja löytyy useita ja niiden joukosta löydät varmasti sopivan sekä itsellesi että läheisellesi. Superautoista voi valita yhden mieluisimman tai halutessaan kokeilla vaikka kaikkia. Jos sinä tai lahjan saaja ei halua tai pysty itse ajamaan, valikoimastamme löytyy myös kyydityksiä, joissa kokenut kuljettaja toimii kuskina. Tutustu erilaisiin ajopaketteihin tarkemmin verkkokaupassamme.

ajoelämys superautolla

Formulan ystävän unelmaelämys

Jokaiselle oman elämänsä Kimi Räikköselle, Mikä Häkkiselle, Heikki Kovalaiselle, Keke Rosbergille, Mika Salolle ja Valtteri Bottakselle löytyy myös oma unelmaelämys, sillä Elämyslahjojen ajotapahtumissa järjestetään kyydityksiä myös aidolla Formula-autolla. Formula Renault -kyydityksen aikana pääsee nauttimaan musertavista G-voimista ja F1-kilpakuljettajien tuntemuksista.

Elämys niin kuskille kuin katsojallekin

Kesän kuumimmat ajotapahtumat ja maailman tunnetuimmat autot tarjoilevat harvinaista herkkua niin ratin takana istuvalle kuin myös katsojillekin. Superautojen äänet ja hevosvoimien jylinä tuntuvat selkäpiissä asti. Kannustusjoukot kannattaa siis ehdottomasti ottaa mukaan radan varteen.

Toivottavasti näemme ajotapahtumissa kesällä 2022! Onko valintasi klassisen kaunis urheiluauto, erikoisen ulkomuodon omaava KTM vai G-voimia tarjoileva Formula Renault?

Kirjoittaja: Essi

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Superautot tulevat taas: moottorin jylinää ja kovaa vauhtia.

Superautot tulevat taas: moottorin jylinää ja kovaa vauhtia

ajoelämys ferrarilla

Kesällä 2021 järjestämme taas suosittuja superautot-ajotapahtumia. Tulevana kesänä on siis luvassa moottorin jylinää ja kovaa vauhtia! Ajoelämykset superautoilla ovat yksi Elämyslahjojen suosituimmista elämyksistä ja poikkeusta tuskin tapahtuu tänäkään vuonna.

Lähes jokainen on joskus elämässään unelmoinut istahtavansa superauton kyytiin ja kokeilevansa, miltä ajo todellisella luksusautolla tuntuu. Me Elämyslahjoilla pystymme toteuttamaan näitä unelmia. Kiinnitä turvavyö, tartu ratista kiinni ja kiihdytä radalle punaisella Ferrarilla tai mustalla Lamborghinilla!

Valikoimastamme löytyy erilaisia ajopaketteja superautoilla; halusitpa sitten ajaa superautolla itse tai istua vain kyytiin ja nauttia vauhdista ammattitaitoisen kuljettajan kyydissä. Ajoelämys Ferrarilla tai Lamborghinilla on myös erinomainen valinta lahjaksi läheiselle, joka juhlistaa merkkipäiväänsä.

Ferrari F430 tarjoilee tehoja 483 hevosvoiman edestä. Lamborghini Gallardosta taas löytyy enemmän hevosvoimia ja vääntöä kuin punaisesta kilpailijastaan. Gallardon moottorin teho on huimat 570 hevosvoimaa.

Ferrari ja Lamborghini – toistensa kilpakumppanit

Italialainen urheiluauto Ferrari on tyylin ja ilon ruumiillistuma. Ferrarin muotoilu hivelee silmää kuin silmää. Enzo Ferrarin perustama ylellinen automerkki on maailmankuulu mustasta hevoslogosta ja tyylikkäästä, ergonomisesta muotoilusta. Ensimmäinen Ferrari valmistettiin vuonna 1947.

Myös Lamborghini on alkuperältään italialainen urheiluauto. Ferruccio Lamborghini perusti automerkin vuonna 1963. Alun perin Lamborghini valmisti vain traktoreita. Kerrotaan, että Ferruccio Lamborghini omisti Ferrarin, mutta ei ollut täysin tyytyväinen sen ominaisuuksiin.

Tarina kertoo, että Ferruccio päätyi valittamaan oman Ferrarinsa huonoista ominaisuuksista itse Enzo Ferrarille. Enzo vastasi hänelle, ettei vika ollut autossa vaan kuljettajassa, ja huomautti myös, että Lamborghini on pelkkä traktorin valmistaja. Tämän kommentin johdosta Lamborghini alkoi valmistaa superautoja ja halusi tehdä niistä parempia kuin Ferrari.

Ferruccio Lamborghini piti kovasti härkätaisteluista, ja niinpä Lamborghinin logossakin on härkä. Useimpien mallien nimet viittaavat myös maineikkaisiin taisteluhärkiin. Onhan Lamborghinin luonnekin kuin pillastuneella härällä, jota täytyy pidellä aisoissa.

Ehkäpä sinäkin haluat ottaa mittaa autoista ja päästä kertomaan oman mielipiteesi siitä, kumpi autoista on parempi ja enemmän sinun mieleesi. Ferrari vs Lamborghini -ajopaketti on valintasi, jos haluat päästä testaamaan molempia legendaarisia urheiluautoja ja niiden tehoja.

-Essi, elämyslahjat.fi

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Ajoelämykset vertailussa: Ferrari vai Lamborghini? Vertailu eri elämyspaketeista.