Enduro ja motocross kiehtovat lajeina monia. Nuorimmat harrastajat aloittavat lajin jo parhaimmillaan kolmevuotiaina, mutta moni löytää lajin pariin vasta aikuisiässä. Näin kävi minulle. Olin itseasiassa ollut kamppailu-urheilun parissa jo pitkään, kunnes välilevyni repesi ja päädyin lähestulkoon vuodeksi kuntoutumaan vaivasta. Vaikka silloin ortopedi sanoi, että vesijuoksu ja sauvakävely olisivat tulevaisuuteni päälajit, päädyin kuitenkin kuntoutuksen jälkeen erinäisten sattumusten kautta kokeilemaan enduroa.
Ensimmäinen kokeilukerta jännitti, mutta hyvällä tavalla. Olin todella innoissani. Puin asianmukaiset ajovarusteet ja minulle kerrottiin pyörästä ja hallintalaitteista. Ensimmäisenä harjoittelimme ihan perusasioita, kuten pyörän saamista liikkeelle ja pysähtymistä. Maasto, jossa harjoittelu tapahtui oli tasainen ja helppo.
Kun pyörä alkoi tulla hieman tutuksi ja hallintalaitteiden käyttö oli helpompaa, siirryimme metsäreitille ajamaan. Reittiin kuului mutkia, kuoppia, metsäpolkua ja muutamia kivikin näkyi matkalla. Ajo jännitti todella paljon ja syke oli varmasti 200 – vaikka vauhtia ei ollut paljoakaan. Kokonaisvaltainen jännitys sai kuitenkin hien pintaan. Ajoimme reitin muutaman kerran läpi ja se helpottuikin koko ajan. Kun ajokokeilu oli ohi, ei ollut epäselvää pidinkö kokemastani vai en – olin täysin ihastunut lajiin!
Lajista en tiennyt juurikaan mitään enkä osannut huoltaa pyörää, mutta hankin kuitenkin oman pyörän kesällä 2019. Nopeasti sain kuitenkin neuvoa eri kerhojen harrastajilta ja nyt 4 vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen osaan itsekin tehdä pyörääni perushuollot. Hyvin pian aloinkin kilpailemaan cross countryssa sekä endurossa.
Cross country on ikään kuin sekoitus motocrossia ja enduroa. Täsmennetään vielä, että endurossa ajetaan esimerkiksi metsäreittejä, jotka yhteensä saattavat olla kymmeniä, jopa satoja kilometrejä pitkiä. Reitillä saattaa myös olla erilaisia esteitä, kuten kaatuneita puita, kivikkoa, kalliota tai muita haasteita. Endurossa reitti on pilkottu eri pituisiksi maastokokeiksi.
Motocrossia ajetaan reilun kilometrin pituisella radalla, joka usein on savi-tai hiekkapohjainen. Kisassa ajetaan sarjasta riippuen esimerkiksi 12 minuuttia ja niin monta kierrosta kuin vain ehtii. Ensin ajetaan aika-ajo, jonka perusteella kilpailijat saavat puomipaikat. Sitten ajetaan 1. ja 2. erä. Näiden erien yhteistulokset määrittävät lopullisen sijoituksen kisoissa.
Voin sanoa, että näin muutaman vuoden harrastamisen jälkeen enduro ja motocross ovat edelleen lajit, joita harrastaa ilolla ja hymyssä suin! Ajoharjoittelusta on tullut tavoitteellista ja ympärillä olevat tiimit ja toimitsijat ovat olleet todella suuressa roolissa siinä, että voin ajaa kilpaa. Kiitos heille, jotka ovat mukanani tämän lajin parissa tukemassa kehittymistäni!
Mitä enduro ja motocross kustantavat?
Moni tietää, että moottoriurheilu vaatii niin aikaa, kuin myös rahaa. Mitä korkeammalla tasolla kilpaillaan, sitä suurempi merkitys on esimerkiksi sponsoreilla. Kalusto täytyy pitää kunnossa, sen huolto, vakuutukset, bensa, lisenssit ja lukuisat muut asiat lisäävät harrastuksen kustannuksia. Ennen kuin lajia pääsee edes aloittamaan, saattaa tuntua siltä, että kulut iskevät vastaan. Onko se tosiaan näin? Miten aloitteleva kuski pääsisi lajissa edes alkuun, jos ei ole kuljetuskalustoa, tallia, lisenssejä, varusteita taikka moottoripyörää?
Ei se olekaan helppoa. Offroad-lajit, kuten motocross ja enduro, vaativat sievoisen summan, jotta lajin pääsee aloittamaan. Varusteita ja pyöriä, kuten myös kuljetuskalustoa löytyy markkinoilta käytettynä suhteellisen edullisellakin hinnalla, joten on lajin harrastajasta kiinni, mikä todellinen budjetti on. Minun oli vielä kaikki aloitettava ikään kuin alusta: piti hankkia peräkoukku autoon ja tietenkin peräkärry pyörän kuljetusta varten. Täytyi hankkia työkalupakki, erilaisia kemikaaleja ja öljyjä, kanistereita sekä erilaisia ajovarusteita.
Tein silloin kolmessa eri yrityksessä töitä, viikkotasolla n. 60 h viikossa, jotta pääsin kohti unelmiani. Olenkin vitsaillut, että ei tarvitse miettiä, mihin palkkansa käyttää, sillä offroad vie kaiken. 🙂 Ja palkan lisäksi myös vapaa-ajan.
Lajin aloittaminen vaatii tosiaan rahaa. Siksi on todella kiva, että lajia pääsee ensin myös kokeilemaan, sillä olisi hullua investoida sievoinen summa varusteisiin sekä kaikkeen muuhun ja todeta muutaman ajokerran jälkeen, ettei laji ole sittenkään oma juttu. Ja pyörän huolto, varusteiden pesu sekä kaikki muu niin sanotusti ylimääräinen jää ohjaajille, joten kokeilussa pääsee itse nauttimaan ajamisesta.
Vaatiiko enduro tai motocross ajokorttia tai aiempaa kokemusta moottoripyöristä?
A-kortti ei ole välttämätön, mutta endurokisoissa se on pakollinen. Jos haluaa harrastaa lajia ihan harrastuksena, eikä ole aikomusta ajaa endurokisoja, ei silloin ajokorttia tarvitse. Endurokisoissa tosin maastokokeet saattavat edellyttää ja edellyttävätkin usein siirtymiä, jotka ovat ihan yleisiä teitä, joten silloin ajokortti on välttämätön. Motocross taas ei vaadi ollenkaan moottoripyöräkorttia.
Itse innostuin moottoripyöristä jo vuonna 2014. Olin silloin valokuvaajana yhdessä tapahtumassa, jossa tapasin useita satoja matkamotoristeja. Siellä puhuin ensimmäistä kertaa, että olisipa hauska ajaa moottoripyörällä. Kuinka ollakaan, joku minulle tuntematon herra kuuli tämän ja tutustutti minut erääseen ajo-opettajaan, jolla on autokoulu Helsingissä.
Tästä keskustelusta meni alle kolme viikkoa, kunnes minulla oli A-kortti taskussa. Olin alunperin hankkimassa pientä customia, kuten viragoa, mutta takaraivossani mietitytti kysymys: entä jos pidänkin enemmän maastossa ajamisesta kuin maantiellä? Tästä syystä halusin ensin kokeilla offroadia, ennen kuin ostan mitään moottoripyörää.
Minulla ei ennen ensimmäistä enduro-kokeilua ollut muuta ajokokemusta moottoripyöristä kuin se pakollinen, mitä A-kortin suoritus vaati. Edellisestä ajokerrastakin oli useita vuosia, joten ensimmäinen kokeilu jännitti jo pelkästään siitä syystä. Enduropyörä oli yhtäkkiä todella korkea, kun A-kortti tuli suoritettua huomattavasti matalammalla pyörällä. Eniten kokeilussa vaikeuksia aiheutti pelkästään oma tottumattomuus korkeaan pyörään, sillä liikkeelle lähtö ja pysähtyminen olivat vaikeimmat asiat ensimmäisessä lajikokeilussa. Lajia pääsee kyllä kokeilemaan vaikkei olisi koskaan ajanut moottoripyörällä.
Kannustan ehdottomasti kokeilemaan offroadia, riippumatta siitä mikä laji on kyseessä. Voin taata, ettei ajatuksissa pyöri työasiat tai mikään mikä normaalisti vaikka päätä vaivaisi – siksi täällä esittäytyykin erittäin iloinen ja onnellinen lajin harrastaja!
-Emma, Elämyslahjat.fi, Markkinointipäällikkö