Dinner in the Sky – taivaallinen illallinen 50 metrin korkeudessa

Tiedotusvälineille 5.4.2013

ElämysLahjat tuo kansainvälisen huippuelämyksen nyt toista kertaa Suomeen. Dinner in the Sky on eksklusiivinen illallinen 50 metrin korkeudessa. Illallispöytä nostetaan Michelin-kokkeineen Helsingin Rautatientorin yläpuolelle. Näissä upeissa maisemissa pääsee nauttimaan ainutlaatuisesta gourmet-kokemuksesta.

Dinner in the Sky on projekti, joka kiertää 45 eri maassa. Tilaisuuksia järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa viime vuonna ja lippuja myytiin yhteensä 100 kappaletta. Tämän vuoden tapahtumiin on myyty jo yli 150 paikkaa. Taivasravintolassa päästään nauttimaan huippukokkien valmistama neljän ruokalajin illallinen juomineen. Valittavana on illallisnoston lisäksi myös lounas- ja samppanjakokonaisuus.

- Pääsin viime vuonna myös itse kokeilemaan elämystä ja suosittelen sitä kaikille laaturuokailun ystäville, kertoo ElämysLahjojen maajohtaja Kadri Lepiku.

Dinner in the Sky järjestetään Suomessa tänä vuonna 5.-8. kesäkuuta. Paikkoja on rajoitetusti ja lippuja myy Suomessa ainoastaan ElämysLahjat.fi. Illalliskokonaisuus maksaa 159 € henkilöltä. Tarjolla on myös lounaskokonaisuus hintaan 89 € sekä samppanjakokonaisuus hintaan 49 €.

ElämysLahjat.fi on Suomen johtava elämyslahjojen nettikauppa. Suomessa vuodesta 2010 toiminut yritys ei myy tavaraa, vaan seikkailuja ja kokemuksia. ElämysLahjoilla on Suomessa 150 yhteistyökumppania ja myy yli 500 eri elämystä. Yritys toimii Suomen lisäksi seitsemässä maassa: Liettuassa, Latviassa, Virossa, Puolassa, Valko-Venäjällä, Ruotsissa sekä Iso-Britanniassa.

Lisätiedot:

Joni Salminen
Markkinointipäällikkö
ElämysLahjat.fi
Puh. 044 063 6468
joni@elamyslahjat.fi

www.elamyslahjat.fi

Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoa evästeistä