Karhuretki, testattu 21.-22.7.2012

Karhuretki

Kurkistus mesikämmenten maailmaan...

Tunnelma oli odottava, kun kävelimme kahdenkymmenen muun karhunkatselijan kanssa läpi sateisen metsän. Puolentoista kilometrin jälkeen saavuimme kojuille, joissa oli kätevät katseluikkunat sekä makuulaverit nukkumista varten. Kojumme sijaitsi metsässä, mutta Martiselkosella on katselupaikkoja myös mm. suolla, joten karhuja on mahdollista nähdä eri ympäristöissä.

Jo saapuessamme lähistöllä näkyi muutama karhu, joita aloimme innoissamme kuvata. Oppaamme Jarno Kela hieman rauhoitteli meitä, ettei kameran akkua kannata käyttää loppuun heti retken alussa, aikaa kuvaamiseen kun on koko yö. Viimeksi kojulla on ollut täysin karhuton yö kymmenen vuotta sitten, eli karhujen näkeminen on Suomussalmella hyvin todennäköistä.

Iloksemme paikalle saapui pian emo pentujensa kanssa. Illan aikana näimme kolme eri pentuetta, ja heinäkuu onkin Kelan mukaan paras aika tarkkailla pikkukarhuja. Keväällä taas on mahdollista nähdä karhuja talviturkeissaan ja kesäkuussa karhujen parittelua. Nyt mesikämmenet keskittyivät lähinnä syömään niille tuotuja kaloja, tosin pennut myös kiipeilivät puissa ja telmivät keskenään. Pari kertaa emokarhut ärähtivät muille näiden lähestyessä pentuja.
 


Oppaamme korosti, että karhut ovat villejä ruskeakarhuja,
vaikka tulevatkin lähelle kojua. Ne ovat tottuneet kojuun ja siitä kuuluviin ääniin, mutta karttavat ihmisiä muualla metsässä. Muutenkin karhut luonnostaan välttävät ihmistä, eli niiden tapaaminen metsässä on harvinaista. Jos niin sattuu käymään, Kelan mukaan on parasta puhua karhulle, jotta se tunnistaa kulkijan ihmiseksi ja osaa väistää.

Otsoja näkyi kojusta lähes tauotta viiden tunnin ajan. Kun alkuhämmästys oli ohi, oli kiinnostavaa seurata karhujen puuhailua. Kela kertoi karhujen olevan eri luonteisia, ja niiden mielenliikkeitä voi seurata ilmeistä. Näimme illalla myös harvinaisen haarahaukan. Samassa katselukojussa oli meidän lisäksemme brittimatkailijoita, jotka olivat viettäneen myös edellisen yön kojulla. Heistä elämys on upea ja karhujen suuri määrä yllätti, koska näkyvillä oli parhaimmillaan 16 yksilöä. Elämystestaajat toteavat, että karhuelämys oli viihdyttävä myös suomalaisten mielestä!

 

- Tuuli, elämystestaaja