Tandemhyppy, testattu 3.7.2012

Tuulten teitä!

Sydän hakkaa villisti ja jalat tärisevät pelosta. Hyppyhaalarissa tulee kuuma ja kädet hikoavat. Kilometrejä alempana on lämmin ja rauhallinen tiistai-iltapäivä, jota voisin viettää esimerkiksi rannalla tai terassilla. Mielessäni käy, ettei ole mitään järkeä kiusata itseään tällaisella jännityksellä. Miksi ihmeessä olen ahtautunut pienen lentokoneen kyytiin hyppymestarin ja seitsemän muun hyppääjän kanssa?

Toiset hyppääjät katselevat elämystestaajaa myötätuntoisesti ja tekevät parhaansa keventääkseen tunnelmaa. ”Tulee kauniita kuvia kun on noita pilviä”, toteaa hyppymestari Niko Kiviniemi takanani. Kuka ihailee pilviä tässä vaiheessa?! Toisaalta miltei 3000 hypyn kokemuksella ei ehkä enää tarvitse jännittää tavallista tandemhyppyä.

Tandemhyppy Turussa
Tuuli ilmojen teillä


Kun ovi avautuu neljän kilometrin korkeudessa ja muut hyppääjät jättävät koneen, kauhu muuttuu ensin ihailuksi (kaikki hyppäävät koneesta niin sujuvasti ja eri tyyleillä!) ja sitten energiaryöpyksi (nyt on aika toimia!) Roikun ikuisuudelta tuntuvan hetken lentokoneen ulkopuolella, kunnes Kiviniemi irrottaa otteensa koneesta. Tunne on huikea, vauhti mieletön. Alle minuutin pituinen vapaa pudotus tuntuu yllättävän pitkältä ajalta, niin paljon alemmas sen aikana putoamme. Silti mielessäni ei missään vaiheessa ehdi käydä pelko. En muista murehtia varjon aukeamista, valjaiden kestävyyttä tai laskeutumista, kun pään täyttää yksi ajatus: tämä on mahtavaa!

Alhaalla Niko kysyy, tunsinko olevani kuin lintu. Totean, että aluksi pikemminkin kuin kivi. Elämyksen leppoisassa vaiheessa varjon auettua oli kyllä aikaa ihailla maisemia ja nauttia leijailusta. Tandemhyppääjä pääsee myös hetkeksi itse ohjaamaan varjoa, ja jos pää kestää, voi kokeilla vaikka pyöriä kuin karusellissa. Hyppäämisessä on ennen kaikkea kyse itsensä voittamisesta ja luottamuksesta. Yksin hyppäävän on luotettava itseensä, tandemhyppääjän hyppymestariin. Tandemin suurin haaste onkin päättää hypätä, kaikki muu hoidetaan hänen puolestaan. Maakoulutus on lyhyt, ja tarvittavat varusteet saa paikan päältä. Koneessa vielä kerrataan hypyn vaiheet, ja hyppymestari antaa ohjeita myös hypyn aikana.
 


Paitsi ikimuistoiseksi yllätyslahjaksi, voisin suositella tandemhyppyä stressinhallintakeinoksi: hyppy antaa monella tapaa uutta näkökulmaa maailmaan. Turku muuten on kaunis myös yläilmoista katseltuna!

-Tuuli, elämystestaaja

Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Lisätietoa evästeistä