Suklaatasting Helsinki

Suklaatasting, testattu 6.7.2012

Helsingin makein elämys :)

Muutaman uuden ja hurjan lajikokeilun jälkeen oli ihana päästä tekemään jotain, jota oli harjoitellut jo monen vuoden ajan: syömään suklaata. Näin kattavaa suklaaelämystä en tosin ollut ennen päässyt kokemaan, sillä maistelun lisäksi suklaatastingiin kuuluu myös tietoisku suklaasta, suklaapruuvikisa sekä mahdollisesti myös suklaaputous, jossa erilaisia herkkuja voi dipata.

KC Suklaan Jyrki Louhimo oli asetellut meille valmiiksi maistelupaikat praliineineen ja vesilaseineen. Vesi ei ollut pöydällä vain janon varalta, vaan herkkupalojen välillä on hyvä huuhdella suutaan vedellä, jotteivät maut sekoittuisi toisiinsa. Louhimon ohjeistuksen mukaan maistelussa on tärkeää käyttää kaikkia aisteja. Praliinia eli konvehtia katsellaan, haistetaan, maistetaan ja tunnustellaan sen rakennetta. Elämyksenä suklaatasting oli rento ja nautinnollinen, mutta myös informatiivinen: Louhimo kertoi maistelun ohessa kiinnostavia yksityiskohtia suklaan valmistuksesta, koostumuksesta ja syömisestä.
 


KC Suklaa
myy belgialaisen Kim's Chocolates N.V. -suklaatehtaan valmistamaa tuoresuklaata.
Tehdas panostaa tuotannossa puhtauden, ympäristön ja työolosuhteiden huomioimiseen, jälleenmyyjät taas suklaan tuoreuteen ja asianmukaiseen säilytykseen. Suklaita voi arvioida samaan tapaan kuin viinejä: on hedelmäistä, savuista ja muita mielikuvituksellisia makuja. Jos suklaa ja analysointi eivät omasta mielestä sovi yhteen, voi keskittyä pelkästään nauttimaan uusista makuelämyksistä.

Jotkut maistamistani praliineista olivat jopa liian voimakkaan makuisia tottumattomalle tumman suklaan syöjälle. Silti perehtymättömänkin oli helppo tunnistaa suklaassa käytettyjä laadukkaita raaka-aineita, ja suklaalla oli erityisen miellyttävä suutuntuma. Suosikikseni nousi Papillon – erittäin tumma suklaapraliini, jossa on hippunen kultaa! Niko ja Jere innostuivat kilpailusta, jossa tunnistettiin suklaalaatuja kuvausten perusteella. Kukaan meistä ei saanut täysin oikeaa riviä ja kilpailu päättyi tasapeliin, eli maisteluharjoituksia on syytä jatkaa...

Ensin aioin kirjoittaa, että suosittelen suklaatastingia kaikille suklaan ystäville, mutta tarkemmin ajatellen suosittelen sitä myös muille. Vaikka perusmaitosuklaa ei maistuisi, KC Suklaan kymmenien makuyhdistelmien joukosta todennäköisesti löytyy jokaiselle jotakin herkullista. Tule kokeilemaan, miltä laatu maistuu! :)

 

-Tuuli, elämystestaaja

Kehittääksemme lahjahakuasi, käytämme evästeitä statistisiin ja markkinoinnillisiin tarkoituksiin. Lue lisää rekisteriselosteestamme.