Koskiuinti, testattu 23.7.2012

Koskiuinti

Kuohujen keskellä!

Koskiuintia varten puimme päällemme vettä pitävät haalarit sekä pelastusliivit. Aluksi tunnustelimme kellumista järvellä, jossa liikuimme pää edellä ja käsillä vettä kauhoen. Kelluminen tuntui hassulta ja näytti vielä hassummalta!

Oikeastaan haalareissa kelluminen oli hyvinkin leppoisaa, mutta ajatus siirtyi väistämättä viereiseen koskeen ja sen kuohuihin. Niko ja koskiuinnin järjestäjä Urpo Piirainen uivat ensin Pajakkakosken alas samaa matkaa. Rannalta katsottuna uinti näytti yllättävän hallitulta ja rennolta, vaikka koski kuohui kaikkea muuta kuin rauhallisesti.

Toisella kertaa Niko pääsi uimaan kosken yksinään, ja selviytyi hyvin! Nikon mielestä uiminen oli hauskaa ja jännittävää, mutta olo oli silti turvallinen. Uskaltauduin itsekin uimaan kosken alas Piiraisen kanssa. Vauhti tuntui kovemmalta, kun on kuohujen keskellä ja pärskeet osuivat kasvoihin, mutta liian hurjaksi uinti ei yltynyt. Aallot kuljettivat meitä sujuvasti eteenpäin ja Piirainen ohjasi kulkua käsillään.
 


Koski tuntui loppuvan kesken, kun hauskuus voitti jännityksen.
Koskiuinti kuulostaa märältä touhulta, mutta vain kasvot ja kädet kastuivat hieman, eikä kylmäkään päässyt yllättämään. Piirainen tosin kertoi koskiuinnin olevan vielä suositumpaa ja hauskempaa talvella, kun pakkanen antaa oman eksotiikkalisänsä elämykseen. Ehkä tässä olisi se erilainen joululahjaidea?

Koskiuinnin voi hankkia myös kätevänä pakettina majoituksen kanssa. Majoituspaikkana on tällöin tyylikäs Hotelli Kalevala muutaman kilometrin päässä Pajakkakoskesta.
 

- Tuuli, elämystestaaja