Sukelluskokeilu, 19.7.2012

Sukelluskokeilu

Vesi voittaa aina!

Kuopion seikkailukeskus tarjosi meille myös toisen elämyksen testattavaksi. Kokeilin laitesukellusta Kuopion lähellä sijaitsevassa järvessä. Voin heti aluksi sanoa, ettei elämys ollut minulle helpoimmasta päästä.

Puin ylleni märkäpuvun, snorkkelin, suojalasit, räpylät, tasapainotusliivit ja painot. Varusteet painoivat parikymmentä kiloa, josta happipullo vei leijonanosan. Vedessä tulee varmasti kevyempi olo. Kuopion seikkailukeskuksen Kalevi Puomilahden mukaan laitesukelluksen kaksi haastavinta osuutta ovat paineen tasaus ja hengittäminen suun kautta.

Kun sukelletaan pinnan alle, niin korvien paine on syvemmälle uidessa tasattava aina metrin välein. Se tapahtuu niin, että pidetään nenästä kiinni ja puhalletaan nenän kautta. Hengittäminen vaatii myös harjoittelua, ja nyrkkisääntönä onkin että hengittämistä ei kuulu milloinkaan lopettaa - edes hetkeksi. Hengittämisen tulee tapahtua rauhallisesti sisään ja ulos. Kun minua oli ohjeistettu sukeltamaan, oli aika ryhtyä tositoimiin. Vesi oli yllättävän haastava elementti.
 


Varusteet olivat raskaita, enkä tottunut niihin heti.
Kenties minun pitäisi pukea ylle useammin painavampia varusteita? Testasin laitesukellusta lähellä laituria, enkä sukeltanut syvimmille vesille. Puomilahti totesi, ettei vettä vastaan kannata taistella, vaan minun tulisi olla rennompi. Vesi kun ”voittaa aina”. Mutta jääpähän haastetta ensi kertaan! Oli mielenkiintoista oppia laitesukeltamisen alkeita, kuten vedenalaista merkkikieltä.

Laitesukellus oli haastavaa, koska se vaatii kurinalaisuutta, luottamista omiin kykyihin ja uskallusta. Mutta haasteethan on tehty voitettavaksi. Otatko haasteen vastaan?

- Niko, elämystestaaja