Naughty BRGR Lönkka

Uusia makuja, mahdottomia yhdistelmiä ja ennenkuulumattoman hyvää ruokaa! Televisiosta tuttu Akseli Herlevin perustama Naughty BRGR Lönkka, kuin muutkin toimipisteet, uhmaa kaikkia “tavallisia” makuelämyksien lakeja ja tekee kummallisimmistakin yhdistelmistä herkullisia burgereita. Naughty BRGR:n työntekijöillä on syvä intohimo ruokaan ja ennen kaikkea uuden oppimiseen. Heillä työntekijät eivät ole osa koneistoa, vaan asiakkaista, tuotteistaan ja toisistaan välittävää yhteisöä. Ravintoloissa voit tuntea työntekijöiden innokkuuden tehdä kokemuksestasi mahdollisimman hyvä.
Selaa kategorioita

Taustatyöllä täydellisyys

Naughty BRGR on Akseli Herlevin perustama. Herlevi puolestaan on televisiosta tuttu, Suomen ensimmäinen Top Chef voittaja, sekä lähivuosina on televisio-ohjelmaa tehnyt, jossa kiertää ympäri maailmaa etsiäkseen uutta inspiraatiota ja tietenkin uusia makuja. Herlevi on siis tehnyt kattavaa taustatutkimusta saadakseen asiakkailleen parhaimmat burgerit, ja uusien makuelämyksien etsiminen jatkuu edelleen. Naughty BRGR Lönkka onkin merkittävä osa ravintolaketjun historiaa, sillä tämä oli ensimmäinen Naughty BRGR ravintola! Kyseinen ravintola avattiin vuonna 2015 ja on siitä asti tarjonnut asiakkaille mitä maistuvimpia burgereita. Toki ravintolasta saa muutakin, kuin burgereita: tarkasti suunnitellut lisukkeet saavat veden kielen päälle ihan vain kuvauksesta. Kaikkea uppopaistettua ja niin herkullista. Ravintolasta saa myös erilaisia salaatteja, joita varmasti et ole aiemmin maistanutkaan. Naughty BRGR ravintolassa voi siis kokea mitä uskomattomimpia makuelämyksiä ja työntekijöiden todellisen intohimon hyvää ruokaa ja asiakaspalvelua kohtaan. Työntekijöillä on kattava tieto heidän tuotteistaan, kuin myös raaka-aineiden alkuperästä sekä ruoanlaitosta. Tämä ei siis ole mikään tavanomainen hampurilaisravintola.

Burgereiden ystäville, sekä kaikille muille

Naughty BRGR ravintolan ruoat on suunnattu kaikille. Erityisesti niille, jotka arvostavat uusia makuelämyksiä ja ennen kaikkea maukkaita burgereita. Ravintolassa vaihtuu joka kuukausi montti, eli kuukauden burger. Kun on meneillään “Burgerimiehet” sarja, on montti sarjasta valittu burgeri. Muulloin montti on siihen kuukauteen sopiva burgeri. Eli burgereista nauttivat voivat mennä vaikkapa kerran kuussa maistamaan uutta keksintöä! Vaikka ravintola painottaakin heidän erikoisia burgereita, saa ravintolasta myös ihan perus juustohampurilaisia. Myöskään erikoisruokavaliot eivät ole ongelma, sillä ravintolasta saa esimerkiksi vegaanisia, kasvis sekä gluteenittomia hampurilaisia ja lisukkeita! Lapsille löytyy myös muutama “perus” hampurilaista, sekä tietenkin saa ottaa menusta mitä vaan, lisukkeista varmasti osa ovat lapsille suurinta herkkua. Naughty BRGR Lönkka sijaitsee Helsingin ytimessä, joten sinne on helppo piipahtaa lounaalle tai vaikkapa hakemaan iltapala mukaan. Yleensä ravintolassa on vapaata tilaa, jolloin ei välttämättä edes tarvitse varata pöytää. Elämys kestää herkuttelun ajan, eli itse saa päättää kauanko viihtyy ravintolassa.

Ympäri Suomea

Naughty BRGR ravintoloita on ympäri Suomea peräti kymmenen, eli jos on reissussa ja alkaa burgerihammasta kolottaa, on hyvä mahdollisuus, ettei Naughty BRGR olekaan niin kaukana kun luulet. Montti-burgeria eli kuukauden burgeria saa kaikista ravintoloista, mutta muuten valikoima vaihtelee ravintoloittain. Montti onkin Naughty BRGR:n suosituin burgeri, jota ehdottomasti kannattaa mennä heti maistamaan, sillä kun kuukauden burgeri on ollut, ei sitä enää saakaan. Naughty BRGR Lönkka on ensimmäinen ketjun ravintola, joten jos haluaa nähdä mistä kaikki alkoi, sinne kannattaa suunnata.

Taattua laatua!

Naughty BRGR ravintoloista saa siis taatusti herkullista ruokaa ja taidokasta asiakaspalvelua. Eikä menun makuyhdistelmiä kannata tuomita ennen kuin maistaa, sillä ravintolan perustajalla on kattava käsitys makujen maailmasta ja on testannut kaikki mahdolliset sekä mahdottomat yhdistelmät löytääkseen ne täydelliset, juuri sinulle. Yksin, kaksin, mukaan tai ravintolassa, kaikilla eri vaihtoehdoilla yksi on sama, varmuus erinomaisesta ruoasta. Naughty BRGR Lönkka on ensimmäinen Naughty BRGR joka avattiin ja kun ravintola on edelleen pystyssä, ei voi muutakaan odottaa, kuin taattua laatua. Ja puita!