Naughty BRGR Sello

Nyt olisi hyvä paikka pienelle rentoutumiselle hyvän seuran ja vielä sitäkin paremman ruoan parissa. Tekisi mieli jotain tuttua ja helppoa, esimerkiksi burgeria. Mutta ei kuitenkaan ihan sitä perus juustoburgeria… Vähän jotain jännittävämpää, mutta kuitenkin niin, että saa olla ihan rennosti, mikä olisi juuri se paikka? Naughty BRGR Sello, viihtyisät tilat, mutta niin maukkaat burgerit, tämähän kuulostaa jopa liian täydelliseltä!
Selaa kategorioita

Asiakkaat ensin

Naughty BRGR -ravintoloiden idea lähti perustaja Akseli Herlevin yli kymmenvuotisen tutkimuksen perustalta. Herlevillä on syvä intohimo ruoanlaittoon, uusien makujen ja tekniikoiden oppimiseen ja tietenkin näiden jakamiseen Suomen kansalle. Hän on myös useampaan kertaan sanonut, ettei mielestään kokki ole koskaan valmis, aina on siis jotain uutta opittavaa. Tämä onkin ollut Naughty BRGR ravintoloiden suosion salaisuus, ravintola uskaltaa kehittyä ja oppia uutta, sekä tuoda uusia makuja asiakkailleen. Ensimmäinen Naughty BRGR ravintola perustettiin vuonna 2015 Helsinkiin, josta on suunta ollutkin vain ylöspäin. Naughtyllä myös arvostetaan tietoa. Tämän vuoksi on henkilökunta perehdytetty tuotteisiin, raaka-aineisiin sekä niiden valmistukseen erittäin tarkasti. Ravintolan verkkosivuillakin mainostetaan ylpeänä sitä, ettei heillä henkilökunta ole osa koneistoa, vaan yhteisöä, joka välittää toisistaan, tuotteistaan sekä asiakkaistaan. Naughty BRGR Sello on siis takuulla mukava ja rento ruokapaikka, sillä henkilökunta varmistaa juuri sinun mukavuuden koko ruokailun ajan. Ravintolan sisätilat ovat siistit ja trendikkäät, joten ehdottomasti saa olla juuri niinkuin haluaakin olla. Tämä ravintola on tehty niin, että asiakkaalla on paras mahdollinen vierailu, ja ravintolasta voi lähteä hymysuin.

Burgereita kaikkien makuun!

Kukapa ei tykkäisi burgereista? Niihin voi laittaa mitä vain itse haluaa ja ne ovat uskomattoman maukkaita joka kerta. Naughty BRGR Sello onkin tämän ottaneet tosissaan. Naughty BRGR ravintolat ovat tunnettuja hieman kummallisista makuyhdistelmistään. Mutta näitä yhdistelmiä ei todellakaan kannata jättää välistä, sillä menun on kuitenkin laatinut huippuluokan kokki, jolla on pitkä taustatutkimus perustana. Ja tietenkin, kun Naughtyllä haluavat jakaa näitä makuja kaikille, on erikoisruokavaliotkin otettu huomioon. Menusta löytyy kasvisvaihtoehtoja, vegaanisia herkkuja sekä gluteenittomia burgereita. Ja mitä olisikaan burgerit ilman herkullisia lisukkeita? Eihän sillä vatsa täyty, siksipä Naughty BRGR Sello tarjoaa myös mitä maukkaimpia lisukkeita. Näissäkin, luonnollisesti, on erikoisia makuyhdistelmiä, mutta ovat juuri niin herkullisia kuin erikoiset burgeritkin. Ja jos tekee mieli jotain hieman kevyempää ja raikkaampaa, on menussa muutamat salaatit myös, ja arvasitkin varmasti jo, näissäkin on yllättäviä makuja. Ravintola tarjoaa myös mahdollisuuden ottaa ruoat mukaan, mutta täyden kokemuksen saa, jos jää viihtyisään ravintolaan nauttimaan. Koska kaikki erikoisruokavaliot on otettu huomioon, voit siis mennä vaikka isommallakin porukalla nautiskelemaan, ja kaikille varmasti löytyy jotain maistuvaa.

Tätä on turha jäädä kaipaamaan!

Oletko huomannut, että Naughtyllä on joka kuukausi uusi burgeri? Nimittäin Montti -burgeri! Voi jo päätelläkin, että tämä burgeri vaihtuu kuukausittain, ja ei sen jälkeen ole tulossa takaisin. Montti hyödyntää kauden makuja, sekä jos ravintolan perustajan Akseli Herlevin televisio-ohjelma “Burgerimiehet” on käynnissä, on Montti jokin tästä sarjasta nostettu herkku. Tätä burgeria on siis turha jäädä ikävöimään, sillä se ei tee paluuta luultavasti koskaan. Tästähän voisi tehdä vaikkapa joka kuukautisen perinteen, käydä joka kuukausi Naughty BRGR Sello ravintolassa maistamassa uutta monttia!

Täydellinen ravintola

Naughty BRGR Sello on siis ehdottomasti vierailun arvoinen. Asiantunteva henkilökunta on valmis vastaamaan ja hoitamaan kaikki huolesi liittyen tuotteisiinsa, trendikäs ruokailualue varmistaa viihtyvyytesi, sekä tietenkin mitä maukkaimmat burgerit. Kaikki on huolehdittu sinun puolestasi, erikoisruokavaliotkin on hoidossa ja monipuolisen menun avulla on ravintolassa varmasti kaikille jotain maistuvaa. Kuukausittain vaihtuva Montti on pakko käydä testaamassa kun huomaa herkullisen kuuloisen, sillä pian sitä ei enää saakaan! Mitäpä siis vielä odottelet, ei muuta kun syömään!