Virkistävä päiväretki Sipoonkorven kansallispuistoon ja Vanhaan Porvooseen viidelle
Virkistäydy kauniissa kansallispuistossa ja ihaile Vanhan Porvoon historiaa saman päivän aikana. Tällä yksityisretkellä voi vain keskittyä rentoutumiseen sillä oppaat huolehtivat kaiken muun!
Tämän elämyksen aikana pääsee tutustumaan Sipoonkorven kansallispuiston metsämaisemiin ja historialliseen Vanhaan Porvooseen. Retki toteutetaan yksityisretkenä ja se sisältää kaiken tarvittavan opastuksesta, kuljetuksesta ja ruokailusta lähtien, joten osallistujat voivat keskittyä vain nauttimaan ympäristöstä ja päivästä!
Lähtö on Helsingistä tai muusta sovitusta paikasta pääkaupunkiseudulla.
Rentouttava metsäkävely ja maittava lounas
Sipoonkorvessa kävellään rentouttava metsäkävely järven rannalle katetulle nuotiopaikalle. Kävely tapahtuu helppoa luontopolkua pitkin, joten retki sopii hyvin eri ikäisille ja kaiken kuntoisille. Opas kertoo ympäröivästä luonnosta ja on valmiina vastaamaan kaikkiin mieltä askarruttaviin luontoaiheisiin kysymyksiin.
Sillä välin, kun oppaat valmistavat maistuvan lounaan, on kansallispuiston tutkimiseen ja valokuvaukseen hyvin aikaa, tai vaikka kävelyyn järven ympäri pitkospuita pitkin. Lounaan jälkeen palataan takaisin autolle ja matka jatkuu Vanhaan Porvooseen.
Vierailu Porvoon tuomiokirkossa ja suklaapuodissa
Vanhassa Porvoossa ihastellaan upeita historiallisia rakennuksia, otetaan valokuvia, vieraillaan paikallisissa putiikeissa ja nautitaan kahvit kodikkaassa kahvilassa. Retken aikana ehditään muun muassa vierailemaan surullisenkuuluisassa Porvoon tuomiokirkossa, kävelemään mukulakivikatuja pitkin vanhalle Raatihuoneelle ja pistäytymään herkkuostoksille Brunbergin makeismyymälään.
Tämän jälkeen osallistujilla on mahdollisuus käydä vapaasti haluamissaan myymälöissä ostoksilla ennen paluumatkaa. Ajomatka Helsinkiin kestää noin 45 minuuttia ja osallistujat viedään takaisin sovittuun paikkaan.
Mitä elämyslahja sisältää?
Elämys sisältää päiväretken (n. 6h) Sipoonkorven kansallispuistoon sekä Vanhaan Porvooseen ja opastuksen, kuljetukset sekä lounaan. Lähtö ja paluu Helsingistä.
Tämä retki toteutetaan vain yksityisretkenä, joten yksityiskohdat voidaan muokata toiveiden mukaan varauksen yhteydessä. Suositeltu aloitusaika on kello 10, mutta sitä on mahdollista muuttaa sekä noutopaikat ovat sovittavissa. Ruokailussa huomioidaan ruoka-ainerajoitukset ja erikoisruokavaliot.
Kenelle elämyslahja soveltuu?
Päiväretki on helppo ja se sopii lähes kaikille, mutta kävelyä tulee päivän aikana jonkin verran. Mukaan kannattaa varata hyvät kävelykengät ja säänmukaiset vaatteet, sekä halutessaan vaihtovaatteita.
Porvoo
Mukaan kannattaa varata hyvät kävelykengät ja säänmukaiset vaatteet, sekä halutessaan vaihtovaatteita.
Noin kuusi tuntia
5 henkilöä.
Vuoden ympäri.
Sijainti
3 vuoden voimassaoloaika - alkuperäinen elämys on käytettävissä ensimmäisen vuoden ajan ostosta, jonka jälkeen lahjakortti toimii arvolahjakorttina mihin tahansa valikoimamme elämykseen.
Ilmainen vaihto-oikeus - koko lahjakortin voimassaoloajan voit tehdä vaihdon mihin tahansa muuhun elämykseen helposti ja kätevästi (mikäli valitset kalliimman elämyksen, tulee hintaero maksaa vaihdon yhteydessä).
Hintatakuu - kauttamme lahjan hinta on AINA sama tai halvempi kuin palveluntarjoajan hinta.
Laatutakuu - olemme pitkäaikainen markkinajohtaja lahjamarkkinoilla - kansainvälisen konsernin Emoti Groupin osana olemme toteuttaneet jo YLI 2 MILJOONAA unelmaa maailmalla.
Tyytyväisyystakuu - palautusoikeus 14 päivän sisällä ostohetkestä ja vaihto-oikeus koko lahjakortin voimassaolon ajan - nämä takaavat sinun ja läheisesi tyytyväisyyden.
Lahjakortti on monikäyttöinen lahja, jonka voit käyttää alkuperäiseen elämykseen tai valita valikoimastamme minkä tahansa muun elämyksen alkuperäisellä arvolla. Lahjakortti voidaan vaihtaa toiseen elämykseen sen voimassaoloajan puitteissa.
Usein kysytyt kysymykset
Maksutavat myyntipisteissä
Maksutavat verkossa
Jos et tiedä tarkalleen millaista lahjaa etsit, mieti ensin lahjan saajan mielenkiinnon kohteita: mistä asioista hän pitää tai mistä asioista hän unelmoi? Kun olet keksinyt vastauksia näihin, selaa lahja sopivista kategorioista. Voit suodattaa elämyksiä myös hinnan, sijainnin ja osallistujamäärän mukaan. Klikkaamalla elämystä, saat lahjasta tarkempia tietoja. Jos haluat tietää enemmän lahjasta, ota meihin yhteyttä ja yritämme vastata kaikkiin kysymyksiisi.
Jos tuntuu, että silmissäsi vain vilisee satoja lahjaideoita, etkä osaa valita niistä sopivaa joululahjaa, älä huoli. Avoimella elämyslahjakortilla annat lahjan saajalle mahdollisuuden valita itse sopivan elämyksen yli 1300 vaihtoehdosta.
Suosittelemme seuraavia elämyslahjoja:
Asiakkaiden mielipiteet