Joululahja mummolle

Usein jouluperinteisiin kuuluu, että mummo tulee jouluksi kylään tai mummon luona vieraillaan joulun pyhinä. On tärkeää, että mummoa muistetaan yhteisen ajan lisäksi myös joululahjoilla. Muista mummoasi aivan erityisellä joululahjalla, josta puhutaan vielä vuosienkin päästä. Anna tavaran sijaan joululahjaksi ikimuistoinen elämys! Olemme koonneet tähän kattavan joululahjavalikoiman, josta löytyy sopiva joululahja mummollesi.

Selaa kategorioita
Näytetään: 427
Elämyksiä nähty 427 / 427
Tulokset 421 - 427

Joululahja mummolle - elämyksiä ja tunteita

Anna isoäidille jotain, jonka hän muistaa pitkään ja josta on hänelle paljon iloa. Isoäideillä on vuosien varrella kertynyt paljon tavaraa ja voi olla ettei hän enään tarvitse mitään. Siksi tavaran sijaan on käytännöllisempää antaa lahjaksi elämys. Elämys on ikimuistoinen joululahja, joka herättää tunteita ja lämmittää mieltä vielä vuosienkin päästä.

Joululahjaksi rentouttava elämys mummolle

Mummolle kannattaa antaa joululahjaksi jotain, jonka avulla voi hetkeksi rentoutua ja unohtaa arjen huolet. Mieluisia joululahjaideoita mummolle ovat esimerkiksi hieronnat ja kylpyläreissut. Mummolle voisi antaa joululahjaksi myös ikimuistoisen viikonloppumatkan, joka ihanne tapauksessa olisi kahdelle. Näin mummo voisi viettää laatuaikaa rakkaidensa kanssa. Läheisten kanssa vietetty vapaa-aika on epäilemättä paras joululahja isoäidille, minkä vuoksi tällainen lahja ilahduttaa suuresti. 

Joululahja mummolle - makuelämyksiä

Hyviä joululahjoja mummolle ovat kaikki ruokaan liittyvät elämykset. Meiltä löytyy runsas valikoima lahjakortteja ravintoloihin ja kursseihin, joissa pääsee tutustumaan uusiin makuihin. Mikäli mummolla riittää huumorintajua, hänelle sopisi hyvin meidän Shitty Dinner, jossa pääsee nauttimaan luokattomimmasta palvelusta, jota on koskaan saanut kokea.  Meillä on myös tarjota mummolle aivan uudenlainen illalliselämys, jossa nautitaan kolmen ruokalajin illallista pilkkopimeässä! Hemmottele mummoasi tänä jouluna erilaisilla makuelämyksillä.

Mitä ostaa isoäidille joululahjaksi?

Rentouttavien hierontojen ja makuelämysten lisäksi meiltä löytyy sopivia joululahjoja  mummoille, jotka haluavat kokea jotain uutta ja vauhdikasta. Onko mummosi nuorekas hurjapää? Meidän valikoimastamme löytyy erilaisia ajoelämyksiä, joissa voi kokea vauhdin huuman turvallisesti. Ajoelämysten lisäksi laajasta elämys valikoimastamme löytyy aktiviteetteja aina lasin puhalluksesta ruskavaelluksiin ja ratsastusretkiin. Ilahduta mummoa ikimuistoisella elämyksellä! Jos et tiedä mitä ostaa mummolle joululahjaksi, suosittelemme valmiita elämyspakettejamme, joista mummo voi itse valita mieluisimman elämyksen. Meiltä löytyy esimerkiksi kultainen joulupaketti, kulinaristin paketti ja kauneuspaketti, jotka sisältävät mummolle mielenkiintoisia ja hyvin sopivia elämyksiä.

Parhaat joululahjaideat mummolle

Paras joululahja on sellainen, joka herättää tunteita ja yllättää. Mummolle hyvä lahjaidea on elämys, jossa hän pääsee rentoutumaan tai viettämään yhteistä aikaa rakkaidensa kanssa. Elämyslahja on unohtumaton joululahja, jota isoäiti voi muistella vielä pitkään. Meidän laajasta elämys valikoimastamme löytyy varmasti jokaiselle mummolle sopiva ja mieluinen elämys!