ILOLAN MAATILAMATKAILU

Ilolan maatilamatkailu järjestää monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja, majoitusta ja maatilatoimintaa. Ilolan maatila sijaitsee Metsäkansassa, Hämeenlinnan ja Tampereen välissä. Tampereelta Ilolan maatilalle on matkaa vain 37 km.

Ilolan maatila on tuttu myös tv:stä, sillä maatilalla on kuvattu TV5:lla esitetty TV-sarja Maatilan Prisenssa.

Ilolan maatilalla on oma ratsutalli. Tilalla on suomenhevosia, poneja ja muita hevosia. Rapsuteltaviksi ja välillä myös ruokittaviksi löytyy hevosien ja ponien lisäksi myös muita eläimiä, kuten esim. nautoja, kissoja, lampaita ja kanoja. Ilolan maatilamatkailu järjestää tallilla myös ratsastuskoulua. Ratsastuskoulussa on perusryhmätunteja, yksityistunteja, pariyksityistunteja, heppaleiripäiviä ja paljon muuta. Hevosten ratsastustoiminnasta vastaavat pääosin alan ammattitaitoisten koulutuksen omaavat Mervi Ilola ja Salla Ollikka. Vierailevia ja ammattitaitoisia kouluttajia käy myös tallilla usein. Ilolan tallilta on ponnistaneet maailmalle monet ratsastajan alkeista aloittaen.

Ilolan maatila tarjoaa myös aitoa lähiruokaa. Ilolan maatilan pellot ovat luomuviljelyksessä ja niiden sadolla ruokitaan mm. maatilan Angus-nautakarjaa. Angus-pihvilihaa käytetään ympärivuotisesti ruoanlaitossa sekä myydään suoramyyntinä. Ilolan maatilan tilausravintolasta saa kätevästi pitopalvelut juhlia ja kokouksia varten.

Ilolan maatilamatkailu tarjoaa suuren määrän aktiviteettejä eri kokoisille ryhmille. Suosittuja paketteja ovat esimerkiksi Teatteripaketit ruokailulla ja majoituksella, savusaunomista tai luonnossa liikkumista. Tyky-päiväksi voi tilata mm. Ilolan NuotioMasterchef Mökömajalla- ohjelmapaketin.

Maatilalla tarjolla erilaisia kokouspaketteja, päiväksi ja yön yli. Sisältäen toiveiden mukaisesti ruokailua, kahvittelua, saunomista ja aktiviteetteja geokätkeilystä kokkisotaan. Maatilalta löytyy erilaisia tiloja kokouksille ja koulutuksille. Kokousvälineet tulevat aina talon puolesta.

Ilolan maatilalla voi järjestää helposti juhlat ja tapahtumat toiveiden mukaan. Suosittuja ovat mm. häät, sukujuhlat ja kokoukset, kastetilaisuudet, muistotilaisuudet, rippi- ja ylioppilasjuhlat, leirikoulut, match showt, saunaillat yms. Lisäksi yrityksien ja yhdistyksien tilaisuudet, tykypäivät ja myyntiesittelyt onnistuvat loistavasti Ilolan maatilalla.
Selaa kategorioita