Laulusaaren palveluihin kuuluvat yksilölliset laululahjat, biisinteko sen kaikissa muodoissaan, esitykset, keikat sekä biisileirit ja -pajat nuorille ja aikuisille. Laulusaari säveltää ja sanoittaa biisejä myös yrityksille. Laulusaaren taustalla vaikuttaa laulaja, sanoittaja, näyttelijä ja ohjaaja Neiti Ö, Nina Erjossaari. Laulusaaren tiimiin kuuluu monia taiteen ammattilaisia, aina säveltäjistä sovittajiin ja muusikoista näyttelijöihin, esimerkiksi muusikko Valtteri Lipasti ja rytmikone Midis, Mitja Erjossaari.
Elämyslahjojen valikoimasta löydät Laulusaaren laululahjan. Laululahja on saajalleen sanoitettu ja sävelletty kappale eli nimensä mukaisesti lahjaksi annettu laulu. Laululahja sanoituksineen ja sävellyksineen tehdään aina täysin tilaajan toiveiden pohjalta ja lahjan saaja huomioiden. Sävellyksestä ja sanoituksesta vastaavat laulunteon ammattilaiset. Valmiin laululahjan saa äänitteenä. Lisämaksusta on myös mahdollista tilata laululahjan live-esitys paikan päälle.
Laululahja on aineeton, ekologinen, henkilökohtainen ja rakkaudentäyteinen lahjaidea, jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Laululahja on yhtä aikaa sekä ainutkertainen ja ikuinen lahja. Se koskettaa syvältä ja säilyy muistoissa ikuisesti. Laululahja on suosittu lahjaidea esimerkiksi ystävälle, kumppanille, perheenjäsenelle tai hääparille.